Yhden miehen tungos

Latteuspassio

Jumala karsastaa:
pahuus – ikävää.
Jeesuskin sanoisi tähän jotain,
mutta se toikkaroi naula päässä risteykseen
ja kuoli.

Saatana on paha ja lämmin.
Jumala on lihava ja lämmin.
Ylhäällä ja alhaalla lämpö toimii.
Välissä haaleaa paskaa.

Hetkinen, runo seis!
Jeesus kampesi juuri pystyyn.
Tilanne 1–0. Kuolema sucks!
Aiiiivoja.

Porvarihississä

Kuutio leijuu maiseman yllä.
Seinät lasia, kengät nahkaa.
Alas kutistuvat syrjäytyneet,
kun me pärjäytyneet

nousemme porvarihississä.

Kuutiostamme näemme kaiken,
mutta se on niin mitätöntä
– yhdentekevän yrittämätöntä.
Pesisivät nuokin lootansa

ja nousisivat porvarihississä.

Olemme avoimia, näkyy läpi.
Näkyy raha, näkyy persläpi.
Olemme vapaita, yksilöllisiä,
yksin yhdessä yskähtelemme,

kun kiidämme porvarihississä.

Äärivääristö uhkaa

Pyhät arvomme? Tuhkaa,
kun äärivääristö uhkaa.
Teroittelevat, teroittelevat
                                             kyniään,
joilla osoittelevat, osoittelevat
                                                   veljiään.

Ikävästi sanovat.
Sitten menevät eduskuntaan
ja paiskovat, päin naamaa paiskovat
                                                               lakialoitteitaan.
Ilman varoitusta.

                                                                Semmoista äärihihhulointia emme katsele.

Siksi toimimme.
Mutta vääristöläiset vain vääristelevät –
                                                kääntyilevät
                                                            ja vääntyilevät,
niin ettei terä osu sisuksiin.

Tahallaan pilaavat
kansalaisaloitteemme.
                                         Keskustelutavoitteemme.

Miten sitä ehtii argumentoimaan,
kun aina loikkivat veitsiin
kesken lauseen?

Sellaisia ovat äärestään
jäätyneet, järjestään
vääntyneet.

Vääristöläiset.

Tiskijukan viha tyhjässä baarissa V

Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Kyllähän sitä tuommoisella ympytyksellä siirtymät sujuu.
Kokeilisit joskus afrobeatia.
Tai vaihdapa freejazzista kantriin.
Niin että pysyvät lattialla.

Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Kelpaako nyt katsella niitä perseitä siellä, hä?
Oikein vellova persmeri.
Kumminkin kaikki persuja.
Perseet ne on ainakin.

Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Ja mitäs tarjoiluakin tämmöinen on olevinaan?
Se on tarjoilua, jota ei ole.
Se on chillaushuone, jossa grillaa.
Niin chilliä, että palaa. Hermo.

Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Tanssikaa paskaanne, tanssikaa!
Kahlatkaa mädässänne, maatukaa! Zombit.
Meitsipä tanssii täällä yksin.
Tiskillä pyörähdän näin ja
pöydälle hyppään, näin!
Ja näin ja näin ja nä– oho.
Menenhän minä, menen.
Pitäkää funkkinne.

Yksinäinen ryhmähali

Konduktööri aivastaa
viimeiseen tuoppiinsa.
Nurkassa

yksinäinen ryhmähali.

Huidon bussia
mustan kanssa,
liian myöhään

yksinäinen ryhmähali.

Kaipaan, kaipaan,
haisen, naisen
saikin

yksinäinen ryhmähali.

Monoliitin monoliitin

Monoliitin monoliitin
ei ollut yhteensopiva,
joten epäselväksi jäi
mitä se yritti kertoa.

Sen ympärillä me silti tanssittiin
ja naapuriheimo lihoiksi laitettiin.
Niin kaiketi on tapana,
kun on kosmoksen napana.

Myöhemmin heitimme luun tähtiin,
ja sitä rataa, stereotyyppinen tarina.
Nyt ikuisuuden tällä puolen
veistelemme omaa monoliittiamme.

Epäselväksi jäi,
mitä tästä kaikesta oikein piti oppia,
joten parempi kai laittaa
monoliittiin monoliitin.

Vesa Epäkeskisen saaga, laulu I

Ovelta ovelle -satanisti Vesa Epäkeskinen
kaataa läjän murusia matollesi.
Ennen kuin ehdit älähtää,
hän manaa jo esiin sielunvihollisen,

joka suit sait! imaisee saastan kitaansa,
ja matto on taas kuin uusi – parempikin!
Koiran kusitahra katosi myös,
ja kynttilän polttama kulma on ehjä.

Vesa Epäkeskinen katsoo anovasti:
ota se, ota se, ota nyt se Saatana!
Epäröit, silmiensä kimmel kammottaa.
Kiität. Pusket Vesan rappukäytävään.

Keittäessäsi kaakaota kuulet jupinaa.
Autiolla leikkikentällä seisoo Vesa,
joka puhuu takaperin, tuijottaa
silmämuniesi tuolle puolen
                                                        läpi sielun seinien.

Suljet verhot, lösähdät sohvaan, jatkat elokuvaa.
Veikkaat, ettei Vesan tarvitse pidätellä hengitystään
joulubonuksiaan odotellessa.
Myöhemmin ymmärrät, miten väärässä olit.

Miten kirotun,
                                    kirotun
                                                            väärässä.

Asuin asuissani

Luulin olevani käynnissä,
mutta olinkin kännissä:
tyhjyyden kertakäyttöväline
– ei mikään design-teline.

Luulin olevani puudeli,
mutta olinkin nuudeli,
joka kaatoi kuppinsa
– sekä startuppinsa.

Luulin olevani,
                             mutta olinkin
mielikuvitukseni tuote
– epätodennäköisyysjuote.

Kun Xubuntu ei wlanaa

En saa suustain sanaa,
kun Xubuntu ei wlanaa.
Kun emolevykin kuolee,
kyynel poskea jo nuolee.

Ilman yhteyttä maailmaan
en ylety ma ilmaan.
Tyhjiö täyttää yksiön,
vain piste nollalla yksi ön.

Lauantaina

Kissanpaska haisee roskiksessa.
Käynnistän pesukoneen, ja muistan
                                                                 sen kaukaisen illan Airistolla,
sekä sen, että kaikki housut ovat nyt pyykissä.

Lähteäkö alasti kapakkaan,
vai kaataako kaljaa pesuaineluukkuun
ja tunkea itsensäkin lingottavaksi?

Kalsarikänni ilman kalsareita?
Perskänni.

Ilta on nuori,
ja valtava on vuori,
joka luokseni tule ei.

Syysruno

Vesi on märkää.
Helsingissä tuulee.

Tommy Tabermann kääntyy haudastaan
ylös,
                ylös,
                                                ylös!
Hän hyökkää pinnalle
ja tarttuu kurkkuusi.

Tommy haluaa säkeensä takaisin,
mutta rakkaus tarraa sanat kitaasi
– vai onko se sittenkin Tommyn lempeä kuristusote?

Helsingissä tuulee.
Vesi on märkää.
”Aivoja, aiiiiivoja”,
kröhisee joku sumusta.

Paavo Arhinmäki ei ollut

Kun huominen vakautui hetkeksi
ja luominen vakiintui mereksi,
havaittiin jotain unohtuneen:

Paavo Arhinmäki ei ollut.

Merestä punnersi kala rannalle
tuolle neitseelliselle sannalle,
jolla kotilot jo urakehittyivät fossiileiksi.

Mutta Paavo Arhinmäki ei ollut.

Dinosaurukset tulivat, tuhoutuivat;
sivilisaatiot nousivat, luhistuivat;
ja vaikka kaikkeus olis’ ollut käsissään,

Paavo Arhinmäki ei ollut.

Kun lopun ajat jo tekivät tulojaan,
kun enää tuksut esittelivät sulojaan,
huhuttiin: pian meille saapuu Arhinmäki,

mutta Paavo, Paavo ei tullut.

Vain korpipoluilla kulkee näkijä,
joka sanoo kavunneensa arhinmäkiä,
mutta liekö kulkuri höpissyt lämpimikseen?

Tokko se Paavo Arhinmäki on ollut.

Keskisuuret orgiat auringossa

Se oli vain keskisuuri orgia auringossa
– ei sellaista kuin nuoruudessa.
Vain Karhuryhmän arka, tyhmä
huumekoira kävi vatsahuuhtelussa.

Kaikki ehtivät aamu- ja iltavuoroihinsa
                                                                        tulematta tajuihinsa.
Kuten ennen vanhaan, emme muistaneet mitään,
muttemme enää muistaneet, ettemme muistaneet
kuka oli pannut mitä ja miksi
ja miksei niin syvälle, että
                  muuttuisivat sinisiksi?

Keskisuurissa orgioissa auringossa
ensin ihmettelee, miksei nuorisossa
ole mikään vialla, ei millään lailla
mitään poikittain suolistossa,

sitten kokeilee rutiininomaisesti
rajojaan, tottuneesti
                 samoja rajoja,
                                  samoja ratoja,
                                                   samoja satoja
elämysten ääriä.
Ei koskaan vääriä
                                  pervomuusain sfäärejä.

Keskisuuren orgian auringossa
voi kokea puolivahingossa.
Kesken kliimaksin tilaat jo taksin
jossa mietit, miksi olitkaan käsiraudoissa.

Mun elämäni on niin täyttä

Mun elämäni on niin täyttä.
Eik se muka näy, tä?
Eilenkin käväisin Hyvinkäällä,
oli meno hyvin päällä.

Tänään kokeilen jotain uutta.
Matkustan liputta tai muuta.
Viikonloppuna taas repeää.
Nukun niin pitkään että tekee kipeää.

Minne viskataan seuraava rasti?
Raisioon? Lohjalle? Pohjalle asti!
Kun elämä on näinkin täysinäinen,
sitä kestä selvin päin en.

Matkakertomuksia I

Viime matkalla
minulle tarjottiin LSD:tä.

En ottanut.

Tiskialtaani tuntemattomalle elämänmuodolle

En mitään enää odottanut
elämältäni, kadottanut
olin päämäärän, suunnan,
sekä viimeisenkin haarukan.

Nuudeli- ja leivänmuruvyön takana
kun sukelsin harmaanruskeaan limaan
syvällä ikuisuudessa, kaukana
tuumin: ”Ehk’en koskaan palaa himaan.”

Siellä se odottaa jökötti,
tuo vastenmielinen tökötti.
Olisin sen oitis murhannut,
                                                  mut’ voi!
haarukkanihan olin hukannut.

Olento astaloani palvoi
lentämätön lautanen alttarinaan.
Se maailmanloppua ootti, valvoi,
kun murtauduin sen majaan.

Nyt tiskialtaan äärellä vaanin,
haarukkani takaisin mä vaadin.
Elämässäni on taas suunta, nyökkään:
kun saapuu yö, hyökkään.

Turkulainen vapaapäivä

Tytö tötöili Töölös,
törkeis tötsyis;
ku voittiva totos,
koittiva poros
starioni torniiki kiivetä.

Vitu siit mittää tullu.

Siin ne si röhnötti nurmikol
ku halvatu kapakala.
Mikä ny o tytöil
ko semtti tarttee tötöil?

Maanantai oli
valla erinomase kauhia.

Pukkas ylitöit,
                                 mut tytöilt
piisas vaa pätkätötöi,
piisas vaa pätkätötöi.

Sananen termistöstä

Väristöläinen taisto,
tuo maiston muisto.

Mikä puisto!
Eikä mikään huvipuisto.

Tokko edes kärsivällistö
jaksaa mokomaa pillistöä.
Liekö masemmistoa
           – vai väsemmistöä –
taatusti eksyneistöä.

Mutta entäs vastapäistö?
Voihan takalisto, mikä hihaston väistö!

Jos pitää valita suvaitsevaisto
tai vittupäistö,
otan edelleen ensiksimainitun.
Kautta parraston varraston!

Lovalovamistö tai kuolema.

Stalinisti salinisti

Terve, keho.
Terveisiä ruumiilta.
Niitä jäi sinne nakkikioskille
retkottamaan hapatuksiinsa.

Keho on temppeli,
jossa henkistymme

uhraamaan sen.
(Siis hengen.)

Pumpatkaamme rautaa,
uhmatkaamme hautaa.
Ylittäkäämme tavoitteet 350-prosenttisesti
– kunnes olemme terveempiä kuin Äiti luonto.

Eläköön tehokkuus!
Eläköön kehokkuus!

Olo on hyvä,
olo on oikea.

Ja jos ei, niin

vedän sua pataan,
kunnes patas on soikea.

Mädätättää

Kun mädätättää,
pitää mädättää, ei jättää
mädättämistä mätänemään
mätäkuuhun asti.

– Vanha vihervääristöläinen sananlasku