Pläkkikaupungin prinsessa

Kun pysäkillä seisot
saappaat sohjossa;
kun räntätihku sotkee
meikit naamassa;
kun pussikalja loppuu
ennen kuin bussi saapuu;
ja kun kuski tuomitsee,
viiltää lähimmäisten katseet,

älä innostu.
Normipaskaa vaan.
Älä innostu,
ota kaikki vastaan.

Kun se kundi sammuu
kesken kudennan;
kun silti meette naimisiin,
takerrut unelmaan;
kun teidän penska varttuu,
ja siihenkin tarttuu
toivoton taivaanrannattomuus,
sohjonharmaa blues,

älä innostu…

Olet Pläkkikaupungin prinsessa
sadan vuoden unessa.
Pläkkikaupungin prinsessa,
turha odottaa pelastajaa.

Kun sä sammut pöytään
kantabaarissas;
kun sut siitä löytää
sun kultamussukkas;
kun se raahaa sut himaan,
kun itket pettymystä maailmaan;
kun heräät aamutuimaan,
taas valut pysäkille viimaan,

älä innostu…

Et enää muista hetkeä,
josta mentiin helvettiin.
Sekunnin nuoruus hehkeä,
sit sut unohdettiin.

Olit Pläkkikaupungin prinsessa,
koko elämä edessä.
Pläkkikaupungin prinsessa,
helmi paskameressä.
Olet Pläkkikaupungin prinsessa
sadan vuoden unessa.
Pläkkikaupungin prinsessa,
turha odottaa pelastajaaa.

 

(Do the) Outbreakdance

(Do the outbreakdance!)
My panic is manic
– a gigantic virus outbreak unrolls.
(Do the outbreakdance!)
I hoard, oh Lord!
Cupboards full of toilet paper rolls.
(Do the outbreakdance!)
I lock in, I stock in
a shocking amount of canned food.
(Do the oubreakdance!)
I’m steady, already
so ready for the all-pandemic mood.

(Do the outbreakdance!)
I’m sweating and coughing,
my fever’s in sync with the death toll rise.
(Do the outbreakdance!)
I’m sitting, and watching
them botching all the control measure tries.
(Do the outbreakdance!)
The germ’s not concerned.
We wormed it out of its natural domain.
(Do the outbreakdance!)
We ate the cake but faked
it remained intact some way.

 

Ensimmäinen demoni

Valmistaudun kohtaamaan
alamaailman vartijan.
Tahdon päästä helvettiin,
sisäpiirien bakkanaaliin.

Soitan sille kitaraa,
laulan laulua katkeraa.
Sieluni tyhjiin vuodan – turhaan.
Ensimmäinen demoni tuhahtaa:

        ”Paskaa.
        Turha tulla koittamaan
        ennen kuin opit soittamaan.
        Noin lahjaton ei pääse edes helvettiin.”
                Näin lyttää demoni
                ensimmäinen demoni.

Opettelen soittamaan.
Opiskelen laulamaan.
Hankin tuottajan, on imagokonsultti,
mutta demonini ei ole kiltti:

        ”Paskaa.
        Ei taiteellista karismaa,
        eikä mitään sanottavaa.
        Noin särmätön ei sovi meille helvettiin.”
                Näin murskaa demoni
                ensimmäinen demoni.
        
                        Vaivun synkkyyteen,
                        sukellan syvyyteen.
                        Nousen innoitukseen.

        ”Paskaa.
        Ei potentiaalia kaupallistaa.
        Ei kohdeyleisöä saa alistaa.
        Tekotaiteellisuus ei riitä vielä helvettiin.”
                Näin kuittaa demoni
                ensimmäinen demoni.

 

Mika Vainio puhuu haudan takaa

Mullan alta kuuluu huminaa,
viemäreistä kaikuu surinaa.
Koivun oksalla varis särisee,
sinivuokko sähköhäiriössä värisee.

        Mika Vainio puhuu haudan takaa.

Seison paikallani, kuuntelen.
En saa selvää, vaikka pinnistelen.
Jäät Aurajoesta pois sulaa,
siniaaltoina ruskea vesi laulaa.

        Mika Vainio puhuu haudan takaa.

Ei saa lepoa haudassaankaan.
Säätää frekvenssejä maatumisessaan,
– ellei helvetissä tuuletintaan,
veikkaan: valmistautuu keikkaan.

        Mika Vainio puhuu haudan takaa.

 

Mä lähden Tšadiin

Annan pitkät tälle kaikelle,
mä lähden kiitään.
Punavihreille päästöveroille
en uhraa mitään.

Voimaantukaa, suvaitkaa,
terassit rajatkaa!
Jätän sääntösuomibyroslavian,
mä otan hatkat.

        Mä lähden,
        mä lähden,
        joo mä lähden,
        mä lähden,
                         mä lähden Tšadiin.

Kaipaan paikkaan vapaampaan,
avoimen taivaan.
Kirkkaan tahdon loistolle
mä tilan raivaan.

        Mä lähden…

Koululaitokset ja tieverkostot?
Kaikki turhaa.
Sosiaalitoimistot, rajavartiostot?
Yksilön murhaa.

Tšadin savannit mua kutsuu,
mä vaihdan maisemaa.
Järviulapat kohta punertuu,
kun panen haisemaan.

        Mä lähden…

                Mä lähden Tšadiin.
                Jää bisset ostariin.
                On aika minunkin
                saada siivu jostakin.

                Mä lähden Tšadiin.
                Liityn jihadiin.
                Kanssa Boko Haramin
                perustan haaremin.

                Mä lähden Tšadiin.

 

(Minun nimeni on) Raivo

Olen täynnä
tätä tyhjyyttä.
Täysin kypsä
näihin raakalaisiin.

Otan veneen,
pari luotettua.
Lähden meneen
yli Suomenlahden.

Läski nauraa,
täynnä lihatiski on.
Siitä riittää
vielä kyllin diskoon.

Adidas, Walkman,
mainostaulut hohtaa.
Hyvänhajuiset
suomalaisnaiset.

        Minun nimeni on…

Bailataan viikko,
vielä toinenkin.
Jatketaan Ruotsiin
niin kuin sankarit.

Mutta sitten ollaan
jossain Lahdessa.
Viinat, rahat, naiset,
kaikki lopussa.

        Minun nimeni on…
                Raivo.

Ei kukaan kertonut,
kaikki olikin totta:
työttömyys, köyhyys,
hienhajukin sama.
Mutta paskat siitä,
pankista saa rahaa.
On aseet, suunnitelma.
Minun nimeni on.

 

Äiti elää

Äiti kahlaa hangessa.
Ennen kauppaan vei tie,
mutta sitten tien veivät
jonnekin.

Äiti palaa kotiin.
Eilen oli se tässä,
mutta nyt siellä asuu
joku muu.

        Äiti elää.

Äiti kutsuu kylään.
Ennen tunsi hän kaikki,
nyt kahvia ryystää
jotkut muut.

        Äiti elää.

                Äiti keittiössä istuu,
                ilta tummuu, äiti ahistuu.
                Äidin silmäkulma kostuu,
                ilma mustuu, kaikki luhistuu.

Äiti soittaa pojalleen.
Aina ennen tuli hätiin,
mutta nyt luuri vastaa
vain tuut.

Äiti katonreunalla istuu.
Ennen elämä oli iholla,
nyt ovat jäljellä
vain luut.

        Äiti elää.

 

Ei Teppo tapa

Ei Teppo tapa,
Teppo vähän kutittaa,
kun se sitä huvittaa.
Kurillaan sua kurittaa.

Ei Teppo tapa,
Teppo vähän sahailee.
Hän leppoisasti sanailee
ja lupsakasti veistelee.

        Ei Teppo pahalla,
        eikä toki kaunalla.
        Sinua vain sattuu
        olla hauska lyödä niin
                                                 että sattuu.

Ei Teppo tapa,
Teppo kyllä lopettaa
ajoissa; se opettaa
miten toista koskettaa.

Ei Teppo tapa,
ja ämpäriin ei huku.
Kun on alkuun päästy,
niin antaa mennä vaan.

        Ei Teppo enää kauaa,
        enää pari kynsinauhaa.
        Sinuna en kirkuisi,
        et enää jaksaisi
                                                 kun sattuu.

Ei Teppo tapa,
Teppo vähän kiduttaa.
Häntä tämä ilahduttaa.
Kiva, että viitsit auttaa.

 

Kolmas konstaapeli

Teillä on kaksi suuntaa
– jos kuljet väärään suuntaan
näet maisemat väärin päin.
Useimmat eivät piittaa siitä,
ja he menevätkin hautaan
tyytymättöminä.

        Sanon sen nyt:
        huolehtikaa polkupyöristänne.
        Sanon vain tänään,
        huomenna olen jo toisaalla.

Suosittelen polkupyöräilyä
liikkumisen muotona,
jos suinkin voi valita.
Pienillä koneilla on sielu;
jäänmurtajasta on sitä
turha etsiä.

        Sanon sen nyt:
        ajakaa säällisesti.
        En toista enää.

Teistä parhaat eivät johda
minnekään, tylsimykset
vain kulkevat jonnekin.
Tahtoisin vielä täsmentää,
että

and  

Kwanzien matka

Welu, welu, welu…
Ens jutut kusee, sit ne valuu, sit sä haluut
päästä vetään ilman ketään kintereillä.
Ennen ku haihduin vielä vaihdoin
viimeiset Western Baban tuskan hiellä
tienatut massit, mun lähtöpassit
Uyomille oli kitkerän katkerat niellä.
”Kwanzie, halaa! Kwanzie, palaa!”
Se jäi itkeen yksin öisellä tiellä.
Turha jauhaa fabuu, ei siit oo apuu.
Oon scammanny niitä ja fapanny näitä:
lompsat oyiboilta, voitot ashewoilta,
khattii oloshilta, öljyy Boko Haramilta,
tehny neljäyksysit yahoo boylle,
ehtiny Interpolin listoille.
Siin saattaa jo alkaa houkutella
pieni lomamatka Saharan hoodeilla.

        Kwanzie, Kwanzie,
                                           palaa kotiin.

Ei raha haise, paitsi hieltä, turha kieltää:
kiitin shangoo setelirullasta.
Se nosti mut hiekasta, kävi mun miekasta
kun tapeltiin jeepin istumapaikasta.
Meitsi kellui hiekkameren laineilla,
legedisbenz-letka lellui sannalla.
Walahi! Mut Afrikan rannalla
piti könytä ruumaan muiden lailla.
Ei millään hinnalla paikkaa kannella.
Tukin sieraimet setelitukoilla.
Kun purkki kaatui, löyhkä unohtui;
ihmiset ja sardiinit kuutamouinnilla.
Mut poimittiin, moni tuomittiin,
ei pärskynyt armo ulapalla.
Viel meitsi vaeltaa, siel nää sukeltaa
merten jumalten hautausmaalla.

        Kwanzie, Kwanzie,
                                           palaa kotiin.

Paikallisjunassa kledjut kurassa
halki Saksan kuuskyt kilsaa tunnissa.
Jengi tsiigaa ku jotain niggaa,
vaik oon sentään nimi Lagosissa.
Maat vaihtuu, rajat haihtuu,
löydän itseni homeisest koulusta.
On aikaa nyhjöttää, inttää tyhjää
jostain islamintulkinnasta.
Ne vaan jaksaa – eiks oo saanu maksaa
reissustaan jo koko sielullaan?
Sit nää toiset vitun loiset
tervehtii polttopulloillaan.
Mä niin palaisin, mä niin halaisin
taas Uyomin uuman hikist laventelii.
Mut sellast scammii en osaa käämii.
Silitän mun viimeist setelii.

        Kwanzie, Kwanzie,
                                           palaa kotiin.

 

Tiede puhuu

Huusin kohti tähtiä.
Kuulin vain kohinaa.
Etsin vastausta sisältäni.
Lisää kysymyksiä löysin.

       Mutta tiede,
       tiede puhuu.

Revin kasukan ja kaapuni,
poltan traktaatit ja sakramentit.
Annan vääräuskoisten pilkata.
Ei sillä ole enää merkitystä.

       Sillä tiede,
       tiede puhuu.

               Keskiyöllä uhraan tyhjiöenergialle.
               Kosmologinen vakio, ota tykösi!
               Falsifioin lähimmäisiäni niin kuin
               hekin vertaisarvioivat minua.

       Sillä tiede,
       tiede puhuu.

Laulan kiitosta tähdille.
Kylmä taivas vastaa.
Välinpitämättömän lempeästi
kosmos minut murskaa.

       Viimein tiede,
       tiede puhuu.

 

Keskiyön mato

Keskiyön mato etenee
läpi yön, pimeyden.
Keskiyön mato viheltää.
Kuulen sen huudon etäällä.

        Kutsun sua tähtien takaa!
            (Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
        Kutsun sua tähtien takaa!
            (Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
            Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)

    
Ihminen elää viimeistä
hetkeä ennen sydänyötä.
Ihminen elää ja kuolee.
Nousen, nyt näen värit avaruuden.

        Kutsun sua tähtien takaa!
            (Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
        Kutsun sua tähtien takaa!
            (Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
            Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)

    
Voi kuinka lujaa maailma vierii
Suurten Muinaisten syleilyyn.
Voi kuinka lujaa meitä viedään.
Tähtien tarhat vaan kirkuvat.

        Kutsun sua tähtien takaa!
            (Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
        Kutsun sua tähtien takaa!
            (Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
            Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)

    
Keskiyön mato matelee
läpi yön, pimeyden.
Keskiyön mato viheltää.
Kuulen sen huudon etäällä.

        Kutsun sua tähtien takaa!
            (Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
        Kutsun sua tähtien takaa!
            (Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
            Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)

and  

Valkoista kohinaa

Väännän monster truckin käyntiin.
Koko lähiö ärjäisee
ja Munterinkadun asfaltti ulvoo.
Runostuopin terassi kiljuu hurraata.

Punaisilla ohitustielle.
En kumarra mitään lakia.
Keskisormea bussikuskille.
Pitää hakea kakarat viikonlopuksi.

        Miten niin olen myöhässä?
        Miten niin et saanut maksuja?
        Miten niin ne kiroilee?
        Vitun ämmä, sä vain huudat
                             valkoista kohinaa.

Parkkeeraan penskat Heselle.
Ehdin Masan Baariin yhelle.
Kun palaan, on vanhin karannut.
No vitut siitä murjottajasta.

Safkaa, pussikaljaa, kämpille.
Opetan keskimmäistä flirttaamaan,
mutta se piiloutuu vaatekaappiin.
Ton ikäsenä isäs polki jo talkkarin muijaa.

        Miten niin ei oo maitoa?
        Miten niin oon kännissä?
        Miten niin tv savuaa?
        Vitun kersat, ei täällä kuule edes
                              valkoista kohinaa.

Maanantai, viimein hiljaista
– ainakin kyttien tuloon asti.
Vanhin on saanut turpaan somaleilta.
Menisivät nekin niihin töihin, jotka multa vei.

Ja eikö eksäkin taas soittele.
Tivaa kenen rintsikoissa on keskimmäinen.
Kai se löysi ne kaapista.
Olis vittu onnellinen että edes joku vapautuu.

        Miten vitun kauan vielä?
        Miten syvään vielä?
        Mitä vielä pitää niellä?
        Ei tää vitun elämä ole kuin vitun
                              valkoista kohinaa.

 

Kuningatar

Mä näin sen filmillä vuosi sitten
se tarvitsi rahaa kai.
Vaikka voihan tietysti olla
että se rakkaudesta nai.

Reilut kaksikymmentä vuotta
on kulunut siitä kun
opinnot päättyi ja luvattiin
”tavataan sitten, kun”.

        Se oli kuningatar, kuuletko?
        Kaunein tyttö meillä päin!
        Ehkä kaunein niistä tytöistä
        joita koskaan näin.

No mä tapasinkin sen taannoin,
samaan baariin haksahdin.
Sanoi että se ryyppää edelleen,
ei niin paljon, mut paremmin.

Se sanoi ”Jeesus pelasti minut”
mutta mä jätin Jeesuksen.
Helvetin komea kundi, mutta
niin kovin tylsäpuheinen.

        Se oli kuningatar, kuuletko?
        Kaunein tyttö meillä päin!
        Ehkä kaunein niistä tytöistä
        joita koskaan näin.

Join vanhan suolan janoa pois
silloin ehkä liikaakin.
Kun on aviomies ja lapset, ei
oo varaa vanhoihin heiloihin.

        Vaik olis kuningatar, kuuletko?
        Kaunein tyttö meillä päin!
        Kaunis tyttö, joka karkas lentoon
        kun minä kaappiin jäin.

 

Se on Seppo

Rantalaiturilla istuu mies.
Ei virko mitään, nukkuu kukaties.
Kun avannosta nouset, joudut väistämään.
Joku viimein kysyy, kuka on miehiään.

        Se on Seppo.

Seppo syöksyi saunasta avantoon.
Ei kukaan havahtunut avunhuutoon.
Ehkei Seppo mitään huutanutkaan.
Kun aika koitti, vain lähti matkaan.

        Se on Seppo.

Enää Sepon huolta ei tarvi kantaa
töistä, eukosta, asuntolainastaan.
Seppo eli loppuun sydämestään,
joka viimein petti, ei mikään kestä.

        Se on Seppo.

 

Lelunatsin blues

Me vaan leikittiin, ei me tosissaan
meinattu ketään piestä.
Ei saa valkoinen heteromies enää
leikkiä valkoista heteromiestä.

Kätkivät lelut patterin taa
pimeimpään Afrikkaan.
Toivat tilalle ihan tyhmiä
leikkikavereitaan.

       Tää on lelunatsin blues.

Ei lelunatsia kukaan
edes halua ymmärtää.
Ne vaan ilkeästi nauraa,
vaikka miten yrittää.

Me oltais hippaa ja nattaa
vaikka kenen kaa,
mutta aina ne nipottaa,
jos ottaa omat lelut mukaan.

       Nyt soi lelunatsin blues.

Lelunatsin saada pitää
kivoimmat lelut pitää.
Kun virikkeistään hän pitää,
lelunatsismi itää ja pitää.

Me vaan kurillaan, ei me tosissaan,
ja se paloi jo kun tultiin.
Eikä noi sanoneet sanaakaan,
joten ne oli mukana, me luultiin.

 

Toivioretki

Koira vetää, avaan kaljan.
Kohti teollisuusaluetta.
Oikaistaan yli radan,
mustamaija takapihalla.

Joku jäänyt junan alle
juuri siinä, rautatiesillalla.
Lupaan ettei oikaista toiste,
poliisi rapsuttaa koiraa.

        Otus ohjaa, minä seuraan.
        Ollaan toivioretkellä.
        Nyt ei märehditä, nyt mennään.
        Ollaan toivioretkellä.

Siwan portailla Pasi pummaa,
vaikka tihuttaa jo räntää.
Vippaan kolikon, jutellaan,
koira vispaa häntää.

Iso-Heikkilän peltihallit
rämisevät sateessa.
Jalkakäytävällä vanha tv
lojuu jo toista viikkoa.

        Koira ohjaa, minä seuraan.
        Ollaan toivioretkellä.
        Katsotaan minne päädytään.
        Ollaan toivioretkellä.

Kiivetään mäen päälle,
aina se tuo mut tänne.
Annan herkun ja juon viimeisen.
Katsellaan auringonlaskua.

Ilta saapuu, koira sulautuu
kaupungin varjoihin.
Ehkei sitä koskaan ollutkaan.
Viskaan tölkin yöhön.

        Joku ohjaa, minä seuraan.
        Olen toivioretkellä.
        En jaksa miettiä minne menen
        juuri tällä hetkellä.

 

Jeesusteippilaulu

Voi jeesus näitä kenkiä.
Kohta kahlaan loskassa
paljasjaloin
– teippaan kärjet kiinni.

Eikö mihinkään voi luottaa?
Varmaa on vain harmaa
teippirulla
– sekin puolillaan.

        Varmaan kohta, varmaan
        mulla on jeesusteippiä
        housuissakin.

Voi jumala tätä elämää.
Kysyt miten menee.
Sanon että hyvin:
”Jeesus pitää huolen.”

Eikun siis hei se oli vitsi,
älä häivy hei älä viitsi.
Korjataan jeesusteipillä
keskustelu.

        Varmaan kohta, varmaan
        mulla on jeesusteippiä
        turvassakin.

Voi saatana että korpee.
Jouduin ihmissuhdekorpeen.
Eikö jeesusteipistä
ole pitkospuiksi?

Jossain menin varmaan
hienoisesti harhaan,
mutta nämä kengät
– ne pitää suossakin.

        Varmaan kohta, varmaan
        mulla on jeesusteippiä
        sielussakin.

 

Kalapuikkoin’ puutarha

Tahtoisin sukeltaa alle veen,
kalapuikkoin’ puutarhaan ma meen.
Siel’ välimerenalaistuuli keinuttaa
kalapuikkopensaiston latvaa.

Rapeina jo taimenesta kasvaa
kalapuikko puutarhassa, rasvaa
lempeästi silloin tällöin satelee.
Kalapuikot kuulaiks’ kastelee.

Riisipedillä vihellellen oottelen,
kun kalapuikot eteeni putoilee.
Merenneidot tanssien suolaa heittelee
kalapuikkoin’ puutarhassa alla veen.

 

Turkulaiselle äärimukavistolle

Se on niin lämmin, että jäätää.
Se on niin myötä, että on jo vastaan.
Niin positiivinenkin on vallan,
että lisäs’ Kelvin asteikkoonsa hallan.

        Turkulainen äärimukavisto
        ei pure, kokonaisena nielee.
        Turkulainen äärimukavisto
        kohtaa silmä silmästä silmään.

Kun se vieraanvaraisesti ympärillesi kieltyy,
sananpuolikkaat kurkunmutkaan nieltyy.
Itsemurhayksiöösi kotoisasti sinut hylkää:
”Essää sunkka Suikkilas senttäs pelkää?”

        Turkulainen äärimukavisto,
        Takakirveeltä aina Kärsämäkeen.
        Turkulainen äärimukavisto
        – et tule koskaan pääseen megeen.

Vittuillen tervehtii, vittuillen kiittää,
vittuillen rakastaa, vittuillen siittää;
vain vittuillessaan ei vittuile
– silloinkin vain vittuillakseen.

        Turkulainen äärimukavisto,
        niin mukava että sattuu.
        Turkulainen äärimukavisto,
        se on tauti vain jos se tarttuu.