Yhden miehen tungos IV
Piwnan hipsterijuottolan alakerrassa
punertavassa hämyssä makoilee
pareja sohvilla hiplaten toisiaan,
kun kompuroin kiroillen alas portaita
saaden kaikkien päät kääntymään
röyhtäisyyni, sitten hiivin halki pornoluolan
toljottaen takaisin; tuntuu kuin
musiikkikin olisi katkennut kesken
bossanovakanttilyönnin – kunnes
viimein pääsen käymälään asti,
jossa seinän kokoisesta peilistä
mulkaisee takaisin
Jarmo Lundgren •yhden miehen tungos.
Stocznia Gdańsk S.A.
Eksynyt turisti
telakan portilla.
Väsynyt vartija
ei tihku solidaarisuutta.
Näpsikää kuvia,
poseerailkaa,
viekää ruosteetkin
nostureista.
Sade peittää maiseman
kuin Lech Wałęsan viikset
haukotuksen.
Kevät Wrzeszczissä
Ruostuneet putket
tageihin hautautuneet.
Ruskeat lehdet,
ruskea maa:
on kevät.
Paikallisjuna matelee.
Loisteputki sähähtää,
sammuu.
Tyhjässä vaunussa ärähtää
Krzysztof, hylättynä:
on kevät.
Pimeys syleilee,
lähiö kumartuu.
Yössä katolla hohtaa
valtava risti.
Jumala armahtaa:
on kevät.
Yhden miehen tungos III
En tiedä, onko tämä oikea hetki,
mutta mikäpä nyt olisi, joten
pahoittelen etten taannoin
– tuskin siitä on viittä vuottakaan –
kiinnittänyt asianmukaista huomiota
antamiisi vihjeisiin, joiden liian myöhään
ymmärsin ei-sanallisen naisellisesti
vastaavan kiintymyksen ilmauksiini,
joita en tosin ollut tehnyt, vaikka
halusin kyllä, mutta jotenkin se
hukkui siihen vellovaan epävarmuuteen:
Jarmo Lundgren •olen yhden miehen tungos.
Omakuva huonolla kuonolla
Katselen peiliä,
sieltä toljottavaa FAILiä.
Tässäpä tämä mätänee,
elämä, en tätä mee
ylistämään runooni,
ettei tule kuonooni.
Monikulttuurista avaruusolioiden dialogia
– Mahaanmuuttajat.
– Tulevat tänne ja vievät.
– Yölieroksunta on niille rodullinen erikoispiirre.
– Mokomat naamanhalaajat.
– Tuputtavat pakkoklingoniaan.
– Syytän Marsin terraformaajia.
– Niitä punavihermädättäjiä.
– Oi aikaa.
– Oi avaruutta.
– Oi aika-avaruuksein tapainturmelusta.
Kiitos palautteestanne
Läpi hien, pierennän ja Nukkumatin sannan,
halki yön, pahki kuorsannan
lennähtää jämäkkä viesti:
”Nyt runoa, tai kuole pois.”
Ihanaa, kun joku välittää.
Anteeksi. Yritin kyllä.
Pinnistin ja puhkuin,
vaan ei tulllut ulos se
tuloste
tai uloste.
Tämä oli hyvä elämä
– hetkinen, eipäs kun
paskahan se olikin.
Tai ei edes sitä.
Kuin lautasellinen
väljähtynyttä mämmiä.
Nytkö hyppään?
Jarmo Lundgren •Vesa Epäkeskisen saaga, laulu II
Drive-in-hautaustoimistossaan jurottaa
Vesa Epäkeskinen, hän pudottaa
kumilangalla seinäkellon lattialle.
Napakymppi! Bonuspisteitä ainakin sata.
Ei yhtään asiakasta tänäänkään,
tai yksi oli, joka antoi
Hesburgerin alennuskupongin
ja pyysi tuplakastikkeen.
Se olisikin melkoinen tapa mennä.
Viimeinen voitelu paprikamajoneesilla,
taivaan porteilta helvetin grilliin:
”Tulkaa takaisin, kun olette kypsiä tänne.”
Vaikka kaupan päälle saa
niin auton- kuin ruumiinkin pesun,
ei kelpaa, Vesa kiroaa.
Hän ajaa rampille itsensä.
Mutta pesuvaiheen pyöröharja
takertuu giljotiiniin.
Vesa Epäkeskinen on nyt puhdas
mutta elossa,
voi,
niin elossa.
Tikkurilan Rasvabaarissa. Pöytään lyöttäytyy noin kuusikymppinen nainen. Valkaistu tukka, pinkki takki ja meikkiä pienehkön tiilitalon laastintarpeiksi.
Aloittaa smalltalkin: ”Ja säkin. Tommonen mulkku. Sulla on ongelmia. Mä voisin mainita kolme isoa ongelmaa sun säälittävässä elämässäs ja olisin myös oikeassa. Sä oot ihan täys paska. Tapa ittes.”
Tätä jatkuu hyvän kotvan samaan tyyliin, kunnes baarin omistaja astelee pöydän ääreen ja sanoo naiselle: ”No ni, ulos. Sä ole taas kussu tuolille. Nu ulos eläkä tu ikinä takas.”
Nainen loikkaa pystyyn. ”Mä en ole sitä tehnyt!” hän huutaa itkunsekaisesti. ”Eikä se ole kusta! Mä en mene minnekään!”
Omistaja työntää naisen ulos baarista. Tuulikaapista kuuluu käsirysyn ääniä. Sitten on taas rauhallista. CCR:n Suzie Q soi edelleen jukeboxissa. Toinen kaiutin on rikki, joten rumpuja ei kuulu, pelkkää kitarariffiä vain.
Katselen hölmistyneenä tyhjää tuolia vieressäni, jolla tosiaan kiiltelee nestettä. Lattialla leviää kellertävä lammikko.
Vaihdan pöytää ja tilaan seuraavan. Omistaja rupeaa luuttuamaan lattiaa.
Latteuspassio
Jumala karsastaa:
pahuus – ikävää.
Jeesuskin sanoisi tähän jotain,
mutta se toikkaroi naula päässä risteykseen
ja kuoli.
Saatana on paha ja lämmin.
Jumala on lihava ja lämmin.
Ylhäällä ja alhaalla lämpö toimii.
Välissä haaleaa paskaa.
Hetkinen, runo seis!
Jeesus kampesi juuri pystyyn.
Tilanne 1–0. Kuolema sucks!
Aiiiivoja.
Porvarihississä
Kuutio leijuu maiseman yllä.
Seinät lasia, kengät nahkaa.
Alas kutistuvat syrjäytyneet,
kun me pärjäytyneet
nousemme porvarihississä.
Kuutiostamme näemme kaiken,
mutta se on niin mitätöntä
– yhdentekevän yrittämätöntä.
Pesisivät nuokin lootansa
ja nousisivat porvarihississä.
Olemme avoimia, näkyy läpi.
Näkyy raha, näkyy persläpi.
Olemme vapaita, yksilöllisiä,
yksin yhdessä yskähtelemme,
Jarmo Lundgren •kun kiidämme porvarihississä.
Äärivääristö uhkaa
Pyhät arvomme? Tuhkaa,
kun äärivääristö uhkaa.
Teroittelevat, teroittelevat
kyniään,
joilla osoittelevat, osoittelevat
veljiään.
Ikävästi sanovat.
Sitten menevät eduskuntaan
ja paiskovat, päin naamaa paiskovat
lakialoitteitaan.
Ilman varoitusta.
Semmoista äärihihhulointia emme katsele.
Siksi toimimme.
Mutta vääristöläiset vain vääristelevät –
kääntyilevät
ja vääntyilevät,
niin ettei terä osu sisuksiin.
Tahallaan pilaavat
kansalaisaloitteemme.
Keskustelutavoitteemme.
Miten sitä ehtii argumentoimaan,
kun aina loikkivat veitsiin
kesken lauseen?
Sellaisia ovat äärestään
jäätyneet, järjestään
vääntyneet.
Vääristöläiset.
Jarmo Lundgren •Pakkasaamu Seutulassa. Bussipysäkillä. Pari trenditietoisiin talvivetimiin varustautunutta sievää teinityttöä tamppailee jaloillaan lunta pysyäkseen lämpiminä.
– Tuutsä sinne bileisiin? toinen kysyy toiselta.
– Emmä tiä, sinne tulee kumminkin Kake. Mä en kestä sitä. Roikkuu taas mun liepeissä koko illan.
– Se pitäis hakata.
– Se pitäis. Mut onks Jesse tulossa?
– Ei tiatoo.
– Jos hakataan se. Ehkä se ei sit uskalla olla tulematta.
– Hakataan.
Hetken aikaa he vaikenevat. Ei kuulu kuin tarmokasta tarpomista lumessa. Bussi kaartaa pysäkille, ja tytöt nousevat autoon.
– Konstakin piti hakata, mut mä en kuolemaksenikaan enää muista, miks.
– Hakataan se silti. On se kumminkin jotain tehnyt.
– Hakataan.
Astun tyttöjen perässä bussiin ja istuudun parin penkin päähän heistä. He jatkavat leppoisaa jutusteluaan, jonka teema on jo vaihtunut Twilight-kirjojen paskuuteen verrattuna Harry Potteriin.
Saattaa olla, että Stephanie Meyerilla on odotettavissa turpasauna.
Tiskijukan viha tyhjässä baarissa V
Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Kyllähän sitä tuommoisella ympytyksellä siirtymät sujuu.
Kokeilisit joskus afrobeatia.
Tai vaihdapa freejazzista kantriin.
Niin että pysyvät lattialla.
Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Kelpaako nyt katsella niitä perseitä siellä, hä?
Oikein vellova persmeri.
Kumminkin kaikki persuja.
Perseet ne on ainakin.
Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Ja mitäs tarjoiluakin tämmöinen on olevinaan?
Se on tarjoilua, jota ei ole.
Se on chillaushuone, jossa grillaa.
Niin chilliä, että palaa. Hermo.
Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Tanssikaa paskaanne, tanssikaa!
Kahlatkaa mädässänne, maatukaa! Zombit.
Meitsipä tanssii täällä yksin.
Tiskillä pyörähdän näin ja
pöydälle hyppään, näin!
Ja näin ja näin ja nä– oho.
Menenhän minä, menen.
Pitäkää funkkinne.
Yksinäinen ryhmähali
Konduktööri aivastaa
viimeiseen tuoppiinsa.
Nurkassa
yksinäinen ryhmähali.
Huidon bussia
mustan kanssa,
liian myöhään
yksinäinen ryhmähali.
Kaipaan, kaipaan,
haisen, naisen
saikin
Jarmo Lundgren •yksinäinen ryhmähali.
Monoliitin monoliitin
Monoliitin monoliitin
ei ollut yhteensopiva,
joten epäselväksi jäi
mitä se yritti kertoa.
Sen ympärillä me silti tanssittiin
ja naapuriheimo lihoiksi laitettiin.
Niin kaiketi on tapana,
kun on kosmoksen napana.
Myöhemmin heitimme luun tähtiin,
ja sitä rataa, stereotyyppinen tarina.
Nyt ikuisuuden tällä puolen
veistelemme omaa monoliittiamme.
Epäselväksi jäi,
mitä tästä kaikesta oikein piti oppia,
joten parempi kai laittaa
monoliittiin monoliitin.
Vesa Epäkeskisen saaga, laulu I
Ovelta ovelle -satanisti Vesa Epäkeskinen
kaataa läjän murusia matollesi.
Ennen kuin ehdit älähtää,
hän manaa jo esiin sielunvihollisen,
joka suit sait! imaisee saastan kitaansa,
ja matto on taas kuin uusi – parempikin!
Koiran kusitahra katosi myös,
ja kynttilän polttama kulma on ehjä.
Vesa Epäkeskinen katsoo anovasti:
ota se, ota se, ota nyt se Saatana!
Epäröit, silmiensä kimmel kammottaa.
Kiität. Pusket Vesan rappukäytävään.
Keittäessäsi kaakaota kuulet jupinaa.
Autiolla leikkikentällä seisoo Vesa,
joka puhuu takaperin, tuijottaa
silmämuniesi tuolle puolen
läpi sielun seinien.
Suljet verhot, lösähdät sohvaan, jatkat elokuvaa.
Veikkaat, ettei Vesan tarvitse pidätellä hengitystään
joulubonuksiaan odotellessa.
Myöhemmin ymmärrät, miten väärässä olit.
Jarmo Lundgren •Miten kirotun,
kirotun
väärässä.
Asuin asuissani
Luulin olevani käynnissä,
mutta olinkin kännissä:
tyhjyyden kertakäyttöväline
– ei mikään design-teline.
Luulin olevani puudeli,
mutta olinkin nuudeli,
joka kaatoi kuppinsa
– sekä startuppinsa.
Luulin olevani,
mutta olinkin
mielikuvitukseni tuote
– epätodennäköisyysjuote.
Kun Xubuntu ei wlanaa
En saa suustain sanaa,
kun Xubuntu ei wlanaa.
Kun emolevykin kuolee,
kyynel poskea jo nuolee.
Ilman yhteyttä maailmaan
en ylety ma ilmaan.
Tyhjiö täyttää yksiön,
vain piste nollalla yksi ön.
Lauantaina
Kissanpaska haisee roskiksessa.
Käynnistän pesukoneen, ja muistan
sen kaukaisen illan Airistolla,
sekä sen, että kaikki housut ovat nyt pyykissä.
Lähteäkö alasti kapakkaan,
vai kaataako kaljaa pesuaineluukkuun
ja tunkea itsensäkin lingottavaksi?
Kalsarikänni ilman kalsareita?
Perskänni.
Ilta on nuori,
ja valtava on vuori,
joka luokseni tule ei.
