Mika Vainio puhuu haudan takaa

Mullan alta kuuluu huminaa,
viemäreistä kaikuu surinaa.
Koivun oksalla varis särisee,
sinivuokko sähköhäiriössä värisee.

Mika Vainio puhuu haudan takaa.

Seison paikallani, kuuntelen.
En saa selvää, vaikka pinnistelen.
Jäät Aurajoesta pois sulaa,
siniaaltoina ruskea vesi laulaa.

Mika Vainio puhuu haudan takaa.

Ei saa lepoa haudassaankaan.
Säätää frekvenssejä maatumisessaan,
– ellei helvetissä tuuletintaan,
veikkaan: suhtautuu kuin keikkaan.

Mika Vainio puhuu haudan takaa.