Kuoleva runoilija

Kuoleva runoilija astuu kapakkaan
ja miettii, ei se vahvista, jollei tapakaan.
Suunnittelee vielä viimeistä runoaan.
Sanoivat, että huomenna julkaistaan.

Kuoleva runoilija istuu kantatuoliin,
uppoutuu tuoppeineen runoilijan huoliin.
Seurue hiljaa nyökkäilee: “No niin,
taas päästiin kiinni lempiaiheisiin.”

Kuoleva runoilija laskee allensa
– onneksi tuoli on muovia, tupakat takintaskussa.

Kuolevan runoilijan uudessa runossa
on naisia, huonoa viinaa ja kauhea krapula.

Ei kuoleva runoilija usko jumalaankaan
vaan silti vartoo jo kuolemanjälkeistä suuruuttaan.
Näyttävä lähtö vielä tarvitaan
– hän tietää: ei pidä tyytyä hirttosilmukkaan.

Kuoleva runoilija iskee nyrkin pöytään.
Hän huutaa: kuolleena hänet kansa vasta löytää.
Nyt on se hetki, nyt päättäkää,
yleisö, kumpi meistä lähtee, kumpi jää.

Kuoleva runoilija nauraa mieltä vailla
ja poistuu kuppilasta keihään lailla.

Kuoleva runoilija asettuu raiteille,
sammuu, herää, lähtee kaljalle.

Kuoleva runoilija astuu kapakkaan
ja miettii, ei se vahvista, jollei tapakaan.

,  

Pohjois-Euroopan huonointa seksiä

Hei tyttö, tule mukaan!
Saat Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.
Mennäänkö meille vai teille?
Tai sama se – hukkaan sut kuitenkin matkalla.

  Mä en pysty,
  enkä jaksa,
  enkä tajua,
  en edes halua.
  Mä en muista,
  enkä välitä,
  enkä tiedä,
  mennyttä kalua.

  Mutta vielä vaan piisaa
  Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.

Hei tyttö, täältä tulee
Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.
Siis täältä, lattialta.
Kompastuin kun etsin kondomia.

  Ei vittu,
  en mä jaksa.
  Jään tähän,
  antaa olla.
  Hei älä potki
  mua päähän,
  älä varsinkaan
  siihen päähän.

  Tännekö tilattiin
  Pohjois-Euroopan huonointa seksiä?

Hei tyttö, älä pelkää
Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.
Rohkeasti ota vastaan.
Jos tulisin, tulisin nyt.

 

Rakkausvalmentaja Kämäräinen

Rakkausvalmentaja Kämäräinen
tietää kyllä kuinka hämäläinen
tunteiden tunkkainen ullakko tuuletetaan.

Rakkausvalmentaja Kämäräinen
ja verkostokonsultti Kymäläinen
matkaavat samalla kyydillä Sastamalaan.

  “Sun pitää avautua,
  sun pitää ojentua,
  sun pitää uudistua,
  sun pitää puhdistua”,

  näin kuvailee Kämäräinen valmennustaan.

Verkostokonsultti Kymäläinen
tuhahtaa: “Kuules Kämäräinen,
mistä on kotoisin tuo aivoton huuhaa?

Hankkisit sinäkin kunniallisen
leipätyön aikuisen ihmisen.
Kehtaatko penskoilles kertoa, mitä isi puuhaa?”

  “Sun pitää ryhdistyä,
  sun pitää kehittyä,
  sun pitää eheytyä,
  sun pitää peseytyä”,

  näin neuvoo Kymäläinen kollegaa.

  Kämäräinen vaikenee ja alkaa tuumia:
  ehkä tosiaan on aika vaihtaa duunia?
  Sastamalan tasoristeyksessä
  Kämäräisen entinen elämä on päätöksessä.

Verkostokonsultti Kymäläinen
ja liittymäkauppias Kämäräinen
paiskaavat kättä, kun saavutaan Sastamalaan.

Liittymäkauppias Kämäräinen
tietää kyllä kuinka yksinäinen
laitokseen dumpattu vanhus ylipuhutaan.

  “Sun pitää notkistua,
  sun pitää reipastua,
  sun pitää raikastua,
  sun pitää nuorentua”,

  näin kannustaa Kämäräinen uskaltamaan.

 

Maahanmuuttokriitikon vapaapäivä

Kalmaoja lettupannua kääntää:
eihän injera ole liian löperöä?
Bafirdun ja Nafqootin pitää saada
kunnon etiopialaispöperöä.

Asematunnelin romaneille
Kalmaoja vuokrasi PA:n.
Mattssonit roudaavat kamoja,
kaikki pälättävät pakkoruotsia.

  On maahanmuuttokriitikon vapaapäivä,
  nyt voi ottaa hetken rennosti.
  Kun on maahanmuuttokriitikon vapaapäivä,
  ei tarvi vihata niin saatanasti.

Kalmaoja sekoitustaan maistaa.
Pitäis piisata venakoillekin!
Muslimivierailleen hän valmistaa
sentään raikkaan kurkkuboolin.

Vieraat alkavat saapua,
Kalmaoja tärisee innosta.
Posket helottaen hän kaikki kättelee
muistuttaen tarjahalosta.

  On maahanmuuttokriitikon vapaapäivä,
  väliaika vastajihadissa.
  Kun on maahanmuuttokriitikon vapaapäivä,
  on juhlat Kapernaumissa.

Bileet jatkuvat aamuun asti,
Kalmaoja löylykilpailuun haastaa
Nafqootin, joka juhlii voittoaan
perinteisin heimotanssein.

Kalmaoja istuu laiturilla
ja selailee jäsenkirjaa.
Aurinko nousee, Kalmaoja huokaa,
on aika palata arkeen.

  On taas maahanmuuttokriitikon arkipäivä
  täynnä pelkoa, katkeruutta ja ivaa.
  Nyt on maahanmuuttokriitikon normipäivä,
  eikä kellään ole kivaa.

 

Itkevä merimies

Suo mulle hauta pohjassa meren,
kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren.
Lepoon lunasta aaltojen huomaan,
varjoissa vetten viiniä juomaan.

Suo mulle hetki, ehkä ikuisuus,
anna unohtua hiljaa suojeluus.
Muut laivat ohjaa poies luotani,
kätke syvään siniseen syliisi.

  On kadonneet jo päivät nuoruuden
  kansilla tuhansien laivojen.
  On lahonneet jo laudat laitureiden
  katveessa joiden vietin ma lapsuuden.

Suo mulle hauta pohjassa meren,
kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren.
En tahdo enää uida mä rantaan,
oon liian heikko, jää ankkuri santaan.

, ,  

Ystävän laulu

Jos ei ystäväs olekaan
enää ystävä, vihollinenkaan.
Jos et tiedä, onko kumpaakaan,
hänet ota mukaan.

        Lähde vuorille vaeltamaan.
        Häntä yksin älä jätä, vaan
        samaa köyttä kun kavutaan
        näet, kuka hän on.

Jos hän alkaa jo ruikuttaa
kun taivallettu on iltaan;
kun jäällä jalkansa lipeää,
hän jo parkuu: kipeää!

        Niin on vierelläs tuntematon.
        Aja tyynesti matkoihin, on
        lauluja heidänkaltaisistaan
        tehty tuskin koskaan.

Jos ei ystäväs nurkunut,
vaikka murjotti, ei luopunut.
Ja kun putosit kielekkeeltä,
piti kiinni, puri kieltä.

        Jos hän seuras kuin taisteluun.
        Huipulla juhli niin kuin kuuluu.
        Silloin häneen voit luottaa niin
        kuten itseesikin.

,  

Seutulippu helvettiin

Tämä on viimeinen vuoro minnekään.
Nyt riitti, saatana.
Ajan kauemmas kuin yötä riittää.
Ostit seutulipun helvettiin.

Loppuu se vittuilu,
loppuu uhittelu,
loppuu pussikaljoittelu
takinliepeen suojassa.

Vieläkö siellä takana nauretaan?
Nyt mennään kahtasataa.
Mutkissa en hidasta, vaan tööttään,
ja nauran mieltä vailla.

Oksentakaa, oksentakaa!
Mäyräkoirat käytäville rikkokaa!
Tapelkaa, penkit silpokaa!
Vielä on hetki aikaa.

Viimeinen mutka.
Kaahaan kohti keskustaa.
Ei, tässä ei pysähdytä.
Korson takana ikuisuus.

 

Kivettynyt Stahanov

Kivettynyt Stahanov seisoo
kulottuneella jättömaalla.
Ryvettynyt Venäjä katsoo
sen kivisiin silmiin.

Kivettynyt Stahanov ei enää
jaksa hiiltä kaivaa.
On ennätykset murskattu,
sielu kiveen hakattu.

Kivettynyt Stahanov palvoo
yksinään yötä.
Kivettynyt Stahanov valvoo
Äiti Venäjän työtä.

Kivettynyt Stahanov todistaa
mustien autojen kohtaamista.
Uusi lasti neitoja lähtee
kohti lännen satamia.

Kivettynyt Stahanov muistaa:
“Niinhän meitäkin rahdattiin.”
Stahanov kiveen hakattiin,
moni muu lahdattiin.

Unohtunut Stahanov seisoo
kulottuneen niityn laidalla.
Sakki nahkapäänuorukaisia
pieksee tšetšeeniä kaatopaikalla.

Kivettynyt Stahanov itkee
kivettyneitä kyyneleitä.
Kivettynyt Stahanov huutaa,
mutta Äiti Venäjä ei vastaa.