Sadetta savulahdella
Reykjavík. Sataa.
Guðmundur tarjoaa tupakan.
Otan sen, vaikken polta,
sillä piekseminen on nyt ohi.
Sovimme, että mitä
sanoin hänen tyttärestään
Rokkrasgatin tuiskut huuhtokoot
kuin Brennivín veren
irronneista hampaistani.
Juon lisää ja nyökkään.
Yökkään. Berghildur
ei lyökään.
