Holokausti räntäsateessa
Polta tässä tuiskussa sitten ketään.
Uunit jäähtyvät, Zyklon B -kapselit
muuttuvat velliksi,
joukkohaudat täyttyvät mudalla.
Jonot ovat niin pitkiä,
että osa ehtii kuolla nälkään
ennen kaasutusta.
Ja taas tulee sanomista, että väärin tapettu.
Lomakkeet yhtä suttua,
tilastot ihan sekaisin,
kun ei enää muista,
miten monta alzheimeria on tänään tuhottu.
Tulostavoitteet alittuvat,
eikä päästäkään Krimille lomalle.
(Sitten kun se on vapaa.)
Naapurileiri taas kuittailee
uusilla ennätyksillään.
Mokomat kermaperseyli-ihmiset.
Ei niille herrantertuille tavallinen,
työväenluokkaisen hienhajuinen
yli-ihmisyys riitä.
Jos vain repisi kaasukammiosta katon pois
ja antaisi niiden hukkua räntään.
Tai ei sentään, sehän olisi
epäinhimillistä.
Ja olisihan niitä helvetin inha kaivaa
sieltä sohjosta sitten haudattavaksi.
Sohjoon.
Mutta jos laittaisi huomiset tapettavat
kaivamaan tämänpäiväisiä, niin tietysti
niitäkin alkaisi kaatua jo lapionvarteen,
ja sitten vasta olisivatkin paperit sekaisin.
Vaan jos se Mengele vielä kerran
märisee märistä näytteistä,
teen sille vivisektion pistimellä.
Hiippailee aina selän taakse
ja rupeaa yhtäkkiä mutisemaan.
Sitä miestähän saa ihan pelätä.
Keskiyön mato
Keskiyön mato etenee
läpi yön, pimeyden.
Keskiyön mato viheltää.
Kuulen sen huudon etäällä.
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)
Ihminen elää viimeistä
hetkeä ennen sydänyötä.
Ihminen elää ja kuolee.
Nousen, nyt näen värit avaruuden.
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)
Voi kuinka lujaa maailma vierii
Suurten Muinaisten syleilyyn.
Voi kuinka lujaa meitä viedään.
Tähtien tarhat vaan kirkuvat.
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)
Keskiyön mato matelee
läpi yön, pimeyden.
Keskiyön mato viheltää.
Kuulen sen huudon etäällä.
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)
Paikallisjuna, Helsinki. Kaksi kikattavaista tyttöä astuu vaunuun ja rupeaa levittämään shoppailukassivuorta seinänvierustan kääntöpenkeille. Toimituksen katkaisee tavan takaa ohmygaaawwd!– tai reeeally?-kiekaisu.
Kun he ovat saaneet maallisen omaisuutensa lomaan soviteltua itsensäkin, toinen tytöistä huomaa käytävän toisella puolella istuvan mustan miehen, joka on seurannut heidän tohellustaan hymynkare suupielessään.
– Hyvä päivä, tyttö toivottaa miehelle valloittavasti hymyillen. – Mithä sinjule khjulu?
– Fine… I guess… mies vastaa. – But I don’t really speak Finnish… yet.
– Oh my gaawwd! tyttö kiljaisee ja jatkaa paksulla jenkkienglannilla: – Mäkin vasta opettelen. Oletko pitkällä reissulla Suomessa?
– Kohtuullisen, mies vastaa hänkin englanniksi. – Tulin Somaliasta.
– Oh my gaawwd! tyttö kiljaisee.
– Somaliasta? kysyy toinen tyttö. – Eikös siellä päin olla… muslimeja?
– Muslimeja, kristittyjä… mies vastaa. – Itse olen kristityltä seudulta, mutta… siellä oli vähän muuta mietittävää kuin… Mutta mitenkäs te? Lomamatkalla Suomessa?
– No me ollaan itse asiassa kiertämässä maailmaa kertomassa meidän aivan mahtavasta Jumalasta, joka rakastaa tttosi mmmielettömästi ihan jokaista…
– Oh my gaawwdd! keskeyttää ensimmäinen tyttö. – Sun täytyy tulla käymään temppelillä!
– Temppelillä? mies kysyy.
– Se on totaalisen mahtava ja meillä on vaikka mitä siistejä tapahtumia siellä. Mielettömän hyvä meininki! tyttö vastaa ja rupeaa kaivamaan ostoskassiviidakostaan jotain. Erään kassin päällimmäisenä keikkunut pehmolelukoira putoaa lattialle sulaneen lumen muodostamaan lätäkköön.
– Tässä! tyttö viimein huudahtaa ja ojentaa miehelle lentolehtisen, jonka kannessa lukee Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko.
– Kiitos, mies sanoo vaivaantuneena, – mutta en tosiaankaan osaa suomea vielä kovin hyvin.
– Oh my gawwwd! tyttö henkäisee käsi suullaan. – Mulla ei taida olla mukana kuin noita…
Silloin junan kaiutin plinkauttaa seuraavan aseman: Kilo, Tsiiilo.
– Tää on meidän, sanoo toinen tytöistä.
– Reaaall–
– Ota sä noi, mä saan nämä.
Tytöt kahmivat kasseja käsiinsä ja kainaloihinsa ja ryntäävät ulos junasta viime hetkellä ennen ovien sulkeutumista. – Nähdään temppelillä! toinen tytöistä hihkaisee vielä laiturilta ja vilkuttaa miehelle.
– Jep… tämä murahtaa itsekseen ja vilkuttaa takaisin leveä virne naamallaan. Hän poimii lattialle unohtuneen lelukoiran. – Vai mitäs sanot, Jesse?
Koira vain toljottaa takaisin muovisilmillään. Juna nytkähtää liikkeelle. Espoon yllä taivas tummuu.
Jumala ei kommentoi.
Lonttisten kulmilla, Turussa. Pari ei-niin-raffinoitua miekkosta seisoskelee karaokebaarin edustalla. Toinen imaisee sähkötupakastaan.
– Koit sääki, hän sanoo toiselle.
– En! tämä vastaa tiukasti.
– No ot ny. Tupakkaa se vaa o.
– Eikä ol. See om pelkkää nikotiinii. Karseet.
– No semmottos mää just sanosi. Tupakkaa.
– Mitä see semmone tupakki o, ko pelkkää nikotiinii o valla va? Karseet myrkkyy, eikä maistu milttä.
– Hyvää tää o. Maistuu lakritsilt. Ota ny.
– Mis ova häkä ja terva, mää kysyv vaa.
– Saa tätä tervam makusenaki varmaa.
Sähkötupakkamies imaisee pitkät savut ja puhaltelee liioitellun nautinnollisesti. Toinen sylkäisee seinustalle mustanpuhuvan räkäklimpin.
– Ei tupakka ol pelkkä nikotiini, hän tuhahtaa. – Yhtä hyvi mää voisi sit vettä heroiinni.
– No ota ny yhret hatsit.
– E.
– Mammari.
Valkoista kohinaa
Väännän monster truckin käyntiin.
Koko lähiö ärjäisee
ja Munterinkadun asfaltti ulvoo.
Runostuopin terassi kiljuu hurraata.
Punaisilla ohitustielle.
En kumarra mitään lakia.
Keskisormea bussikuskille.
Pitää hakea kakarat viikonlopuksi.
Miten niin olen myöhässä?
Miten niin et saanut maksuja?
Miten niin ne kiroilee?
Vitun ämmä, sä vain huudat
valkoista kohinaa.
Parkkeeraan penskat Heselle.
Ehdin Masan Baariin yhelle.
Kun palaan, on vanhin karannut.
No vitut siitä murjottajasta.
Safkaa, pussikaljaa, kämpille.
Opetan keskimmäistä flirttaamaan,
mutta se piiloutuu vaatekaappiin.
Ton ikäsenä isäs polki jo talkkarin muijaa.
Miten niin ei oo maitoa?
Miten niin oon kännissä?
Miten niin tv savuaa?
Vitun kersat, ei täällä kuule edes
valkoista kohinaa.
Maanantai, viimein hiljaista
– ainakin kyttien tuloon asti.
Vanhin on saanut turpaan somaleilta.
Menisivät nekin niihin töihin, jotka multa vei.
Ja eikö eksäkin taas soittele.
Tivaa kenen rintsikoissa on keskimmäinen.
Kai se löysi ne kaapista.
Olis vittu onnellinen että edes joku vapautuu.
Miten vitun kauan vielä?
Miten syvään vielä?
Mitä vielä pitää niellä?
Ei tää vitun elämä ole kuin vitun
valkoista kohinaa.
Hetkiä Janos Valmusen elämästä: loppu
Tämä tuppukylä on symbolinen kohtu,
josta kaikki ovat karanneet
sinisillä limousineillaan.
Vain minä prötköttelen enää
sivuhuomioiden sivuvaunussa.
Hetken tähtipölynheitin suunnattiin
minuunkin – vaan kun erehdyin
jotakin itsestäni luulemaan,
ivanaurua totuin kuulemaan.
Näinkö ne oikeatkin tähdet
palavat tuhkaksi ennen
kuin edes syttyvät?
Onko jokainen tuikahdus
nöyryytyksen leimahdus
– hesalaishipsterin
ironinen luikautus?
Te, jotka ette aisti kauneutta
lähiöpubeissa tai bussipysäkeillä;
te, jotka kaahaatte läpi elämänne
kuin olisitte aina kakskytyksi;
te, jotka vain marssitte
suoraan studioon;
jääkää paskantärkeilemään
tuontioluttuoppeihinne
ja knoppitieteilemään
radio-ohjelmiinne.
Tämä on loppu.
Jarmo Lundgren •
Rakastan sinua kyrpä otsassa
Rakastan sinua kyrpä otsassa.
Rakastan sinua niska limassa.
Rakastan sinua aamuisin
kin.
Rakastan sinua ihan homona –
heterona vasta
rakastan
kin,
sinua.
Rakastan sinua kun katsomme realityyniinku.
Rakastan sinua kun sanot jo väsyneesi.
Rakastan sinun väsyneisyyttäsi.
Rakastan sinua, väsynyt.
Rakastan sinua,
vaikket kysynyt.
Rakastan sinua, kun et tule.
Rakastan sinua, kun en tule.
Rakastan sinua, kun en
rakasta sinua.
Rakastan sinua.
Rakastan sinua.
Rakastan sinua,
kyrpä otsassa.
Bussipysäkilla. Vilkaisen puhelimen kelloa. Kas, viesti vastaajassa. Näpäytän nappia. Odotan.
Tuuttaus katkeaa rasahtaen. Sinulle on… yksi… viesti. Pimmm.
– Onnea, olet voittanut iPhone 5:n. Tule lähimmälle R-kioskille ja tunge se perseeseesi.
Viesti päättyy naurunremakkaan. Suljen puhelimen.
Tihrustan kadun toisella puolella räntäsateessa häämöttävää kioskia. Näinköhän se mahtuu sinne, tuumin.
Bussia ei edelleenkään kuulu.
28 statusta myöhemmin
Maanantai.
Kolmas päivä romahduksen jälkeen.
Kulkukissa nilkutti tienvartta.
Täällä on siis elämää.
Ellen vain kuvitellut sitä.
Mutta miksi se raahasi jalkaansa?
Ei lainkaan lol.
Äkillinen hinku jakaa
oli ylitsepääsemätön,
joten nakuttelin
mökin seinät täyteen.
Kopioi statukseesi, liketä!
Huomenna on löydettävä ruokaa.
Perjantai.
Kauppakeskus veden alla,
joten lähdin kohti sisämaata.
Vilja lainehti aamu-usvassa.
Sääli etten voinut jakaa sitä.
Moottoritiellä loputon jono
ja mädäntyvien ruumiiden
mieltäkääntävä löyhkä.
Keräsin kuitenkin säilykkeitä
pienen pakettiauton täyteen.
Sääli etten voinut jakaa niitä.
Mutta sääli on sairaus.
Tykkää jos samaa mieltä!
Illalla kaupunkiin.
Sunnuntai.
Ei valoja missään, eikä ääniä.
Odottelin metsikössä aamuun asti.
Vain hiipuvia tulipaloja ja ruumiita,
ruumiita, ruumiita…
On löydettävä sähköä.
Tiistai.
Innovaatiokeskuksen kellarissa
generaattori ja nettiyhteys.
Päivitin statukseni.
Yksi tykkäys!
En tunnista nimeä.
Lauantai.
Ei helvetti, se on stalkkaaja.
Niitä on siis vielä jäljellä.
Nyt toivon, että kaikki
todella olisivat kuolleet.
Toivon myös jälleen
jättäneeni väliin sen pirun
tosi-tv-karsinnan.
Maanantai.
Tein pari hämäysliikettä.
Kirjauduin muka-fanina ja
väitin nähneeni minut
kukkuloilla aamulla.
Tuskin se sitä kauaa hämää,
tai riippuu kuinka pitkällä
sillä on tartunta.
Jatkan pohjoiseen.
Onneksi itse vältin
viraalitartunnan – nyt lienen
planeetan tervein ihminen.
Tykkää jos samaa mieltä.
Vesa Epäkeskisen saaga, laulu III
Kvanttilainaamonsa tiskin takana
häämöttää Vesa Epäkeskinen.
Hän selittää ehtoja asiakkaalle:
Kyllä, voitte pitää ja syödä kakun.
Voitte säästää ja tuhlata,
voitte hemmotella ja kärvistellä,
voitte toteuttaa haaveenne
ja murskata ne.
Asiakas on epäileväinen:
Jos se kuulostaa liian hyvältä,
se yleensä on, totta ollakseen.
Lienee koira haudattuna?
Ei, vaan kissa, vastaa Vesa,
mutta vain jos ette katso sitä.
Niin kauan kun ette kurkista,
voitte elää kuin kuningas.
Mutta myös kerjätä pakkasessa,
huomaa asiakas – Vesan harmiksi.
On otettava aina kumpikin,
tai jäätävä kihisemään tyhjiöön.
Asiakkaan todennäköisyys
haihtuu tapahtumahorisonttiin.
Vesa jupisee itselleen lohduksi:
onnistuihan se ainakin puoliksi.
Ollakseen läpeensä kunnollinen ”Perus Vapauden Suomi Rintama” -puolueen kannattaja Ketarainen ryhtyi perusteellisiin puhdistuksiin. Koska hän koki tekevänsä tärkeimmän poliittisen työnsä tietokoneensa ääressä, oli puhdistuskin siis aloitettava sieltä.
Ketarainen alkoi puhdistaa näppäimistöään. Tupakantuhka ja kahviläiskät saivat toki jäädä, sillä ne vain korostivat hänen hieman eksentristä luonnettaan. Pöytälaatikosta hän kaivoi ruuvimeisselin ja – hieraisten varovasti reittään – aloitti operaation.
Napakalla ranneliikkeellä Ketarainen irroitti tsetan ja äksän. Oli jo korkea aika päästä eroon ulkomaalaistaustaisista kirjoitusmerkeistä, jollaiset maahamme tultuaan ovat vieneet monesti kahdenkin kotoperäisen kirjaimen työt osoittamatta minkäänlaista kykyä tai halua sopeutua suomalaiseen lausumiskulttuuriin.
Seuraavaksi puhdistukset kohdistuivat ruotsalaiseen oohon. Pakkoruotsia ei Ketaraisen näppäimistöllä hyysätty, vaikkakin operaatio poisti mahdollisuuden käyttää nerokasta termiä ”ruåttalainen håmå”. Ähvää piti pohtia tovi jos toinenkin, mutta lopulta sekin sai lähteä. Eihän edes Vorssassa tarvita ähvää kuin pesofatissa. Ja fyyrerin voi kirjoittaa ihan suomeksi ”johtaja”.
Nopeassa tahdissa pois lähtivät myös tuplavee ja E. E vähän kirpaisi, olihan se kirjaimena kuitenkin ihan kotoperäinen, mutta kun sen kyljessä möllötti tuo paholaismainen eurovaluutan symboli. Tuplavee sen sijaan oli silkkaa vierasperäistä roskasakkia. Vvagner, Vvolksvagen ja Vvermacht oli mahdollista kirjoittaa ihan synnyinmaisilla merkeilläkin. Bee sai ainakin toistaiseksi armon, sillä olisi noloa kysellä, lähtisikö joku kulmakuppilaan pisselle. Myös Gee sai armon, sillä vaikka kreippi olikin vielä hyväksyttävissä, kintonik ja kampiina eivät.
Pitkän pohdinnan päätteeksi Ketarainen päätti jättää C-näppäimen paikoilleen. Tarvittiinhan sitä esim. Mechsicolaista roskasakkia ja burgchaa tuomitessa. Lisäksi hänen suosimansa Cämel-savukkeet olisi ollut hankala kirjoittaa ilman seetä.
Äkkiä itseään soimaten Ketarainen riuhtaisi kuun pois. Sehän pirulainen möllöttää itsetyytyväisenä aivan näppäimistön alussa, suorastaan paalupaikalla, kuin pilkaten suomalaisen talvisodan formulasankarien saavutuksia olemassaolollaan. Ja viepä se peräti kolmen rehellisen kotimaakirjaimen työtkin. Kaiken kaikkiaan vastenmielinen tapaus. Kyseinen kirjain herätti niin suuren vihan, että se piti musertaa kantapäällä rikki lattiaa vasten. Kantapää hajosi.
Syvä tyytyväisyys valtasi Ketaraisen mielen kun hän katseli kättensä työn tuloksia. Tokihan näppäimistö näin aluksi näytti vähän reikäiseltä, mutta kaikkeen tottuu ja karsittu näppäimistö edesauttaa kirjoittamista puolueen auvoisan johtajan ”netti lokin” lyhytproosaisaan tyyliin. Myhäillen tupakkiaan polttava Ketarainen yltyi jopa pohtimaan, josko hänen tämänpäiväisen urakointinsa tuloksen voisi puolueen asetuttua valtaan määrätä valtiolliseksi standardiksi kaikille näppäimistöille.
Hmm, standardi. Dee. Eikös sekin pitäisi poistaa? Huokaisten Ketarainen tumppasi tupakan ja keskittyi tähän viimeisimpään huomioonsa. Ilta alkoi lähestyä ja veljet vetäytyä kulmabaarin neuvonpitopöytään, mutta eihän todellisen isänmaanystävän urakka koskaan valmistu eikä katso vuorokaudenaikoja.
Seuraava aamu valjetessaan paljasti pihan, jolla lojui näppäimetön näppäimistö, rikki lyöty näyttö sekä hyvin lommoinen tietokone. Olipa illan pitkinä ja yön pimeinä tunteina Ketarainen päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että koko perhanan tietokone on vierasmainen ansa, jolla hän ei enää puhtaana suomalaisena kirjoita sanaakaan. Jos nyt kirjoittaa enää ollenkaan millään konstilla, akkain touhua ja ulkomailta tuotettua hapatusta. Ei Kalevalan laulumailla kirjoitettu, siellä laulettiin! ”Eeeeerika…”
Täppäilkää toisianne!
Täppäilkää toisianne,
täpinöissänne täpästelkää!
Lääppikää ja tääppikää
täppäysinterfeissejänne.
Tehkää tästä päivästä täpähtymä!
Alkuillasta täpäkselle,
täyteläisellä viinillä täpinöihin,
ja sitten tämpätään täpöllä
niin että täpätin tärisee!
Täpähtyköön näinä päivinä!
Toisianne täppäilkää,
sielujanne näppäilkää,
ruumiitanne mäppäilkää,
riemuissanne räppäilkää.
Tyytyväisinä käppäilkää.
Jarmo Lundgren •Tervetuloa tulevaisuuteen
Tervetuloa tulevaisuuteen.
Tämmöinen tästä nyt tuli.
Oikealla voit nähdä raivotautisen rasistin
– hän on yhteiskunnallinen keskustelija –
juuri sovittamassa foliohattuja.
Vasemmalla ei näy oikein mitään,
joku parranrisu siellä sumussa väpättää
pyytelemässä suonsilmältä anteeksi.
Pysähdymme tähän, ja niin,
jalkakäytävillä pitää kävellä itse.
Autot liikkuvat vain vaakasuunnassa,
mutta syömme kyllä pillereitä kuin ruokaa
– silloin kun emme rahtaile sitä ympäri palloa.
Mistä puheenollen olemme kovin pallokkaita,
palloistuneet kuin ylikypsät palkoihmiset.
Tyksyttelemme vimmaisesti toisiamme,
tai ainakin samanvärisiä, -tapaisia ja -napaisia,
ei nyt sentään liian toisenlaisia.
Katsellaanpa vähän nähtävyyksiä.
Tässä on näitä innovaatioparkkihalleja,
tuossa valvontakamerapuisto ja
taaempana jättimarketmuseo tai pari.
Ei 20-luvun avantgardistikaan
osannut tämmöisiä uneksia,
niin on futuristista meillä
täällä tulevaisuudessa.
Jatkamme kierrosta hetken päästä
tutustumiskäynnillä suojellulle
raskasmetallilammmelle, jolla
luonnonvaraiset ongelmajätteet
pulputtelevat iloisen lajityyppisesti.
Menkää vain, tulen sitten perässä.
Tai jos istunkin vain hiljaa paikoillani,
olen pian menneisyyttä.
Kuningatar
Mä näin sen filmillä vuosi sitten
se tarvitsi rahaa kai.
Vaikka voihan tietysti olla
että se rakkaudesta nai.
Reilut kaksikymmentä vuotta
on kulunut siitä kun
opinnot päättyi ja luvattiin
”tavataan sitten, kun”.
Se oli kuningatar, kuuletko?
Kaunein tyttö meillä päin!
Ehkä kaunein niistä tytöistä
joita koskaan näin.
No mä tapasinkin sen taannoin,
samaan baariin haksahdin.
Sanoi että se ryyppää edelleen,
ei niin paljon, mut paremmin.
Se sanoi ”Jeesus pelasti minut”
mutta mä jätin Jeesuksen.
Helvetin komea kundi, mutta
niin kovin tylsäpuheinen.
Se oli kuningatar, kuuletko?
Kaunein tyttö meillä päin!
Ehkä kaunein niistä tytöistä
joita koskaan näin.
Join vanhan suolan janoa pois
silloin ehkä liikaakin.
Kun on aviomies ja lapset, ei
oo varaa vanhoihin heiloihin.
Vaik olis kuningatar, kuuletko?
Kaunein tyttö meillä päin!
Kaunis tyttö, joka karkas lentoon
kun minä kaappiin jäin.
Väkivaltainen äärisuvakki
Olen väkivaltainen äärisuvakki.
Kun halaan puuta, säleet lentää.
Herkemmät timberiä kirkuu,
kun voimaantuneesti lähestyn.
Avaruus itkee sylkeä,
kun suvaitsen päin naamaa.
Anna jaxuhalin nylkeä,
otan ihmisyytesi vastaan.
Illalla käyn maata,
joka mätänee heti.
Sankarivainajien luurangot
sulavat tikapuuhermostoiksi.
Olen väkivaltainen äärisuvakki.
Isken varoittamatta vyön alle
tasa-arvoisen ymmärtävästi
suvaiten seksuaalisuuttasi.
Saatan sinua pelottaa.
Sulje silmäsi, jos se helpottaa,
mutta silloin et näe, mistä
seuraavana tulet suvaituksi.
Olen pahimmat pelkosi ja vielä
olen ääni kallossasi ja vielä
nakerran sinua sisältä.
Mistä muualta kuin sieltä?
Tyhjyyden kaikkivaltias
Tolkuissaan olkuissaan
tyhjyyden kaikkivaltias.
Toivo mitä vaan,
oon hyvä haltias.
Toivon isomman huoneen,
vielä isomman teeveen
ja elämääni täyttämään
täysin tyydytetyn tyhjiön.
Ja niin tapahtui.
Täytyyteen tukehtui,
tyhjyyteen tukahtui,
tylsyyteen tikahtui
tyhjyyden kaikkivaltias.
Ikuinen yläaste
Nuoruuspaskasta rämmittyään
luuli olon vähitellen tasaantuvan:
Voisi levollisesti asioita katsahdella,
proverbiaalista piippua poltella,
elämänviisauksiaan naurahdella.
Vaan paskat.
Ei yläaste lopu ikinä.
Samat kovanaamat töissäkin,
tai ehkä ne on erejä,
mutta itse piiloudut
samaan nurkkapulpettiin
puuhailemaan omiasi,
kun kukaan ei huomaa.
Samat reviirit,
samat piirit,
samat lesoilut,
samat pätemismesoilut.
Holtiton tarve
leikkiä aikuista.
Sitten on näitä, jotka
levollisesti katsahtelevat asioita
proverbiaalista piippuaan poltellen
ja latteuksiaan narahdellen.
Mutta sitähän ne teki jo yläasteella.
Tai ehkä ne on erejä,
lopputulos kuitenkin sama.
Jos haluat jotain omaa,
se pitää varastaa.
Hyppytunnilla
karata lintsaamaan.
Ehkä vanhainkodissa
päästään jo amisvaiheeseen.
Niittitakit ja viiksentyngät.
Mun elämänkokemuksessa
onkin tuunatut pakoputket
ja tuplabasari.
Maltan tuskin odottaa.
Jarmo Lundgren •
