Sörnäisten asematunneli. Teinipoika seisoo portaikossa vaivautuneena ja vääntelee tyhjää muovikassia käsissään.
“Mut ton piti hakee…” poika aloittaa ja osoittaa vanhempaa miestä, joka yrittää vastata, kun suusta pärskähtääkin ulos oksennusta.
“Mitä? Mitä sä iniset?” tivaa toinen äijä pojalta. “Mä en kuule tässä metelissä.” Hänen kollegansa kieltämättä saa aikaan melkoisen konserton kaikuvassa käytävässä, kiroiluineen kaikkineen.
“Ton piti hakea meille kaljaa”, poika toistaa osoittaen seinään käsillään raskaasti nojaavaa, huohottavaa miestä, jonka suupielestä valuu paksu limavana.
“No nääthän sä ettei se tajua nyt kuusta eikä maasta. Joku toinen kerta…” Mies lähtee taluttamaan kaveriaan ylös portaita.
“Mut me maksettiin jo…” poika parahtaa.
“BHHHYÖÖÖÖRRRGGGHHHH!!!” kommentoi ensimmäinen mies ja oksentaa pojan kengille.
“Mitä? Mä en kuule”, toinen mies vastaa raahaten kumppaniaan ulos metrotunnelista. “Sun pitää sälli opetella puhumaan selkeemmin. Ei tommosella pihinällä pärjää elämässä.”
Miehet poistuvat. Poika jää portaikkoon vääntelemään muovipussia käsissään.
