Yhden miehen tungos VI

Havahdun unesta, jossa taas harhailin
opiskeluaikojen kimppakämpässä
kuolleen koirani kanssa;
keittiössä vesilasillista kumotessani
tajuan kaihoavani nuoruuteen – ei helvetti!
siis niihin aikoihinko kun koko ajan vitutti
silloin kun ei kuollut tylsyyteen
tai riutunut rakkaudettomuuteen
(lue: mädäntynyt saamattomuuteen),
tai niihin vuosiin, joista on vain
toisen käden tietoja (”Jaa että
nappasin tanskalaiselta hipiltä kitaran
ja iskin sen palasiksi lattiaan vai?
No jos kerran niin sanot…”) kun itse oli
liian humalassa mitään muistaakseen:
kun vain odotti että pääsisi tästä
nuoruuspaskasta eroon niin ehkä
joku ottaisi viimein vakavastikin
ja ei tarvitsisi joka tuoppiin lainata
– tai ainakin voisi teoriassa maksaa
joskus jolle kulle takaisinkin – ja
eikös me lopulta sen kommuuninkin
vuokrat juotu, senkin kultakauluksissasi
kekkuloiva typerä uni; mutta silti…

Olen yhden miehen tungos.