Yhden miehen tungos IX
Loikin yli Elielinaukion
alas portaita tunneliin
(jossa leuhahtaa kusi)
sitten oikealle, sisään
liukuovesta; ja ehdin täpärästi
kaljahyllylle juuri, kun
rullakalteri valuu yli koffien,
joista saan pari napattua,
mutta sitten pitää kumartua
hamuamaan alimmalta hyllyltä
satunnaisia tölkkejä jotain
– mitä tahansa – vaan ehdinpäs!,
mikä saa vartijan kääntämään
katseensa käytävän päässä,
mutta kytätköön lelukyttä kyllikseen,
töistähän minä vasta tulin,
sauna odottaa kotona,
perjantai-ilta naksuu kitalaessa
– ja miksei tämä helkkarin jono voi jo
madella minua ulos täältä –
jolloin puhelin soi, ja vaikkei
pitäisi, vastaan että
no vähän pahassa, mä
nappaan vaan nää pussikaljat
täältä kusitunnelialepasta, voinko
soittaa takaisin, kivamoi
– millä saan kassankin
mulkaisemaan oudosti,
katseensa osuu kuin halkoläjää
sylissä kantamiini tölkkeihin,
joista yksi sopivasti putoaa
lattialle; mutisen pahoitteluja
hamutessani sitä ylös, eikä
tyttö kiinnitä mitään
huomiota umpihumalaiseen
romanikerjäläiseen, jolle
myy pari pulloa olutta;
tämän huojuessa pois
hädin tuskin ulko-oveen osuen
neiti kysäisee minulta, onkohan
tänään tullut jo otettua
riittävästi, ja äkkiä olen
kiusallisen tietoinen hikivirroista
otsallani kaiken säntäilyn
seurauksena, silti änkytän että
vastahan olen töistä tulossa,
mitä ne kaikki kuulemma aina sanovat,
hän kertoo, enkä voi olla kysäisemättä,
sanoiko äskeinen känninen kerjäläinenkin niin
(memo to myself: enolerasisti),
eikä keskustelu etene yhtään
parempaan suuntaan paasatessani
että noilla ihmistuntemustaidoilla
ei kannattaisi hakeutua asiakaspalvelualalle –
sitten olenkin jo asematunnelissa,
(jossa tuttu kusen leuhu tervehtii),
ja kerjäläinen siemailee kaljaansa
katsellen minua säälivästi:
olenhan vain pahainen
yhden miehen tungos.
Jarmo Lundgren
