NSA:n päämaja, OPS2A, kolmas maanalainen kerros, kaakkoissiiven sermihalli. Siinä kahviautomaatin luona, viistoon vastapäätä.
Neljännen tason Skandinavian ja Pohjois-Euroopan sektorin kryptografia-analysoija Frank J. Blank Jr paiskaa tietokonehiiren työpöytäänsä niin että vasen nappi irtoaa. Tämä ei kuitenkaan tuo riittävää tyydytystä Frankille, joka hakkaa vielä pöytää nyrkeillään ja karjuu eläimellisesti: – Kuka HELVETIN KUSIPÄÄ on koodannut tämän takaporttisoftan? Guantanamoon heti!
Sermien takaa nousee näkyviin hämmästyneitä päitä, jotka kuitenkin katoavat melko pian takaisin työn pariin. Vain naapurikuution kollega Alice nojautuu työtilansa väliseinän yli.
– Mikä hätänä, Frankie? Alice kysyy vienosti hymyillen.
– Joku tyyppi Suomessa mainitsee jatkuvasti Syyrian ja Al-Qaidan lentopalloseuran suljetulla keskustelualueella, Frank kertoo yrmeänä keräillessään hiiren palasia lattialta. – Yritin vilkuilla kohteen rahaliikennettä nettipankin takaportin kautta, mutta ei siitä vittu tule mitään, kun se VITUN TAKAPORTTI ON KOODATTU IHAN PÄIN VITTUA!
Frank viskaa käsiinsä jo keräämänsä hiirenkappaleet uudestaan pitkin kuutiotaan. Hetken hän huohottaa hurjapäisenä ja lysähtää sitten pöytäänsä vasten, nyyhkyttäen.
Alice tulee Frankin kuution puolelle, taputtelee miestä olkapäälle ja vaivihkaa kerää hiirenpalaset. – No niin, rauhoitutaanpa, sshhh…
– Olen kaatanut jo kolme kertaa sen helvatun pankin serverit tänään, Frank saa sanottua niiskautusten väleissä. – Miten tällaisissa olosuhteissa voi olettaa saavansa tulostavoitteensa täytettyä? Ja minun pitäisi vielä ylittää ne! Tänä jouluna todella tarvitsen bonukset… Frank töräyttää äänekkäästi nenänsä tyhjäksi Alicen ojentamaan nenäliinaan (johon on kirjailtu NSA:n tunnuslause They served in silence).
– Suomiko sanoit? Mikä pankki se oli? Alice kysyy istuutuessaan pöydän reunalle ja napatessaan pöytäpuhelimen syliinsä. Hiukan katkonaisesti, yhä silloin tällöin nyyhkien Frank kertoo yksityiskohdat.
– Ellei muistini petä, meillä on siellä Tieto-nimisessä puulaakissa soluttautuja, Alice mutisee ja naputtelee pitkänpuoleisen numerosarjan, – ja juuri tämän pankin nettipalvelut he toteuttivat…
Toisessa päässä vastataan pienen ikuisuuden kuluttua. – Hei Reima, miten menee, Alice tässä! Ai kolme yöllä… voi eeei, olen tooosi pahoillani… Kuule, meillä on pikku ongelma täällä sen sinun… hmm… naputtelemasi koirankopin… kanssa. Tuppaa, tuota, romahdella itsestään… eikä pikku puudelimme pääse… eh, suojaan sateelta… Mikähän siinä voisi olla ongelmana?
Alice kuuntelee pitkänpuoleisen vastauksen välillä myhähtäen a-ha. Viimein hän sulkee puhelimen ja huokaisee.
– Sanoi että takaportti toimi kyllä testeissä. Että todennäköisesti meidän palomuurimme aiheuttaa ongelman. Että pitää tarkistaa portit. Että ylipäätään speksauksessa puhuttiin vain mahdollisuudesta lukea tietoa, mutta kun viime metreillä lisättiin kirjoitusoikeudetkin, systeemistä tuli epävakaa. Että ominaisuuden kunnolla implementointi ottaa aikaa, että hän kyllä tekee sen kunhan hinnasta sovitaan. Mutta että kyseisen pankin ylläpito on ulkoistettu Intiaan, joten hänellä ei ole enää suoraa pääsyä koodiin. Tosin sielläkin on kyllä meidän soluttautuja, että jos halutaan soittaa suoraan sinne…
Frank tuhahtaa: – Intiaan! Aina kun soitan sinne jostain aiheesta, päädyn itse puhumaan suurimman osan puhelusta, kun en kumminkaan ymmärrä mitään niiden englannista.
Alice katsoo Frankia mietteliäänä. – Kuule, mikä sen haun prioriteetti oli?
– E-ei se mikään kovin korkea ollut, sininen-kakkonen kai, Frank vastaa hämmentyneenä. – Kuinka niin?
– Sininen-kakkonen! Alice naurahtaa. – Eihän tässä sitten mitään hätää ole. Tehdään näin: Merkkaat työajanseurantaan että yritit suorittaa tehtävän, mutta se ei onnistunut alemman portaan heikon yhteistyöhalukkuuden takia. Sillä välin minä käyn ujuttamassa Reiman sähköpostiin pari arvelluttavaa kuvaa. Ei mitään vakavaa, muutama kuva singoista, huumepusseista ja vähän propagandaa arabiaksi. Sen verran, että Reima saa itse sininen-kakkonen-leiman tietoihinsa. Kun hän jämähtää jollain lentokentällä tuntikausiksi oman takaporttinsa tarkistuksiin, saattaa olla että motivaatio korjata pankin takaportti palautuu…
Frankin kasvoille leviää hymy. Alicenkin suupielessä karehtii pienoinen virne.
– Saat tuntisi täyteen ja sitten kun Reima on hoitanut hommansa, saat projektisikin maaliin kunnialla, Alice lopettaa.
– Voi Alice, olet enkeli! Frank huudahtaa. – Miten voin ikinä kiittää kylliksi?
Alice kietoo rikkonaisen hiiren Frankin kaulaan koruksi, suukottaa miestä otsalle ja poistuu kuutiosta lanteet keinuen. – Kyllähän sinä tiedät, Frankie-boy, kyllähän sinä tiedät…
Frank punastuu. – Alice! Minä olen naimisissa oleva mies…
Alice katoaa sermin taakse. Hänen naurunsa kujerrus kaikuu hetken salissa, kunnes hukkuu tietokoneiden huminaan ja näppäimistöjen näpytykseen.