Kuoleva runoilija
Kuoleva runoilija astuu kapakkaan
ja miettii, ei se vahvista, jollei tapakaan.
Suunnittelee vielä viimeistä runoaan.
Sanoivat, että huomenna julkaistaan.
Kuoleva runoilija istuu kantatuoliin,
uppoutuu tuoppeineen runoilijan huoliin.
Seurue hiljaa nyökkäilee: “No niin,
taas päästiin kiinni lempiaiheisiin.”
Kuoleva runoilija laskee allensa
– onneksi tuoli on muovia, tupakat takintaskussa.Kuolevan runoilijan uudessa runossa
on naisia, huonoa viinaa ja kauhea krapula.
Ei kuoleva runoilija usko jumalaankaan
vaan silti vartoo jo kuolemanjälkeistä suuruuttaan.
Näyttävä lähtö vielä tarvitaan
– hän tietää: ei pidä tyytyä hirttosilmukkaan.
Kuoleva runoilija iskee nyrkin pöytään.
Hän huutaa: kuolleena hänet kansa vasta löytää.
Nyt on se hetki, nyt päättäkää,
yleisö, kumpi meistä lähtee, kumpi jää.
Kuoleva runoilija nauraa mieltä vailla
ja poistuu kuppilasta keihään lailla.Kuoleva runoilija asettuu raiteille,
sammuu, herää, lähtee kaljalle.
Kuoleva runoilija astuu kapakkaan
ja miettii, ei se vahvista, jollei tapakaan.
