Linja-autoaseman kahvila, Turku, aamupäivä. Kuorin anjovisleipää muovikelmun uumenista.
Selän takana käy tasainen kolikkopelien pimputus ja kalske. Korkean iän kartuttamaa elämänviisautta äänissään rouvat keskustelevat voittotodennäköisyyksistä ja parhaista Pika-Jokeri-taktiikoista.
Mutta sitten toinen naisista tunnustaa:
– Mua niin ahistaa.
– Niin muakin, toinen vastaa.
– Elämä on tyhjää.
He pelaavat pari kierrosta hiljaisina. Ei voittoja.
– Onko sulla niinku Jumalan mentävä aukko sisälläs?
– On.
– Oikeasti?
– On, toinen nyyhkäisee.
– Mennään juttelemaan.
Kuuluu lähtemisen kahinaa. Kun käännyn katsomaan, naiset ovat jo poissa. Pelimasiinat nököttävät nurkassaan hiljaisina.
Mutustelen anjovisleipää, enkä ole enää varma, tapahtuiko äskeinen oikeasti, vai kuvittelinko vain. Saattoihan se tietysti olla jonkinlainen viestikin.
Tai sitten harvinainen tuplamegajackpot-sarja surround-äänitehostein.