Yhden miehen tungos III

En tiedä, onko tämä oikea hetki,
mutta mikäpä nyt olisi, joten
pahoittelen etten taannoin
– tuskin siitä on viittä vuottakaan –
kiinnittänyt asianmukaista huomiota
antamiisi vihjeisiin, joiden liian myöhään
ymmärsin ei-sanallisen naisellisesti
vastaavan kiintymyksen ilmauksiini,
joita en tosin ollut tehnyt, vaikka
halusin kyllä, mutta jotenkin se
hukkui siihen vellovaan epävarmuuteen:

olen yhden miehen tungos.

 

Omakuva huonolla kuonolla

Katselen peiliä,
sieltä toljottavaa FAILiä.
Tässäpä tämä mätänee,
elämä, en tätä mee
ylistämään runooni,
ettei tule kuonooni.

 

Monikulttuurista avaruusolioiden dialogia

– Mahaanmuuttajat.
– Tulevat tänne ja vievät.
– Yölieroksunta on niille rodullinen erikoispiirre.
– Mokomat naamanhalaajat.
– Tuputtavat pakkoklingoniaan.
– Syytän Marsin terraformaajia.
– Niitä punavihermädättäjiä.
– Oi aikaa.
– Oi avaruutta.
– Oi aika-avaruuksein tapainturmelusta.

 

Kiitos palautteestanne

Läpi hien, pierennän ja Nukkumatin sannan,
halki yön, pahki kuorsannan
lennähtää jämäkkä viesti:
”Nyt runoa, tai kuole pois.”

Ihanaa, kun joku välittää.
Anteeksi. Yritin kyllä.
Pinnistin ja puhkuin,
vaan ei tulllut ulos se
tuloste
               tai uloste.

Tämä oli hyvä elämä
– hetkinen, eipäs kun
paskahan se olikin.
Tai ei edes sitä.
Kuin lautasellinen
väljähtynyttä mämmiä.

Nytkö hyppään?

 

Vesa Epäkeskisen saaga, laulu II

Drive-in-hautaustoimistossaan jurottaa
Vesa Epäkeskinen, hän pudottaa
kumilangalla seinäkellon lattialle.
Napakymppi! Bonuspisteitä ainakin sata.

Ei yhtään asiakasta tänäänkään,
tai yksi oli, joka antoi
Hesburgerin alennuskupongin
ja pyysi tuplakastikkeen.

  Se olisikin melkoinen tapa mennä.
  Viimeinen voitelu paprikamajoneesilla,
  taivaan porteilta helvetin grilliin:
  ”Tulkaa takaisin, kun olette kypsiä tänne.”

Vaikka kaupan päälle saa
niin auton- kuin ruumiinkin pesun,
ei kelpaa, Vesa kiroaa.
Hän ajaa rampille itsensä.

Mutta pesuvaiheen pyöröharja
takertuu giljotiiniin.
Vesa Epäkeskinen on nyt puhdas
mutta elossa,
  voi,
  niin elossa.

 

Tikkurilan Rasvabaarissa. Pöytään lyöttäytyy noin kuusikymppinen nainen. Valkaistu tukka, pinkki takki ja meikkiä pienehkön tiilitalon laastintarpeiksi.
Aloittaa smalltalkin: ”Ja säkin. Tommonen mulkku. Sulla on ongelmia. Mä voisin mainita kolme isoa ongelmaa sun säälittävässä elämässäs ja olisin myös oikeassa. Sä oot ihan täys paska. Tapa ittes.”
Tätä jatkuu hyvän kotvan samaan tyyliin, kunnes baarin omistaja astelee pöydän ääreen ja sanoo naiselle: ”No ni, ulos. Sä ole taas kussu tuolille. Nu ulos eläkä tu ikinä takas.”
Nainen loikkaa pystyyn. ”Mä en ole sitä tehnyt!” hän huutaa itkunsekaisesti. ”Eikä se ole kusta! Mä en mene minnekään!”
Omistaja työntää naisen ulos baarista. Tuulikaapista kuuluu käsirysyn ääniä. Sitten on taas rauhallista. CCR:n Suzie Q soi edelleen jukeboxissa. Toinen kaiutin on rikki, joten rumpuja ei kuulu, pelkkää kitarariffiä vain.
Katselen hölmistyneenä tyhjää tuolia vieressäni, jolla tosiaan kiiltelee nestettä. Lattialla leviää kellertävä lammikko.
Vaihdan pöytää ja tilaan seuraavan. Omistaja rupeaa luuttuamaan lattiaa.

 

Latteuspassio

Jumala karsastaa:
pahuus – ikävää.
Jeesuskin sanoisi tähän jotain,
mutta se toikkaroi naula päässä risteykseen
ja kuoli.

Saatana on paha ja lämmin.
Jumala on lihava ja lämmin.
Ylhäällä ja alhaalla lämpö toimii.
Välissä haaleaa paskaa.

Hetkinen, runo seis!
Jeesus kampesi juuri pystyyn.
Tilanne 1–0. Kuolema sucks!
Aiiiivoja.

 

Porvarihississä

Kuutio leijuu maiseman yllä.
Seinät lasia, kengät nahkaa.
Alas kutistuvat syrjäytyneet,
kun me pärjäytyneet

nousemme porvarihississä.

Kuutiostamme näemme kaiken,
mutta se on niin mitätöntä
– yhdentekevän yrittämätöntä.
Pesisivät nuokin lootansa

ja nousisivat porvarihississä.

Olemme avoimia, näkyy läpi.
Näkyy raha, näkyy persläpi.
Olemme vapaita, yksilöllisiä,
yksin yhdessä yskähtelemme,

kun kiidämme porvarihississä.

 

Äärivääristö uhkaa

Pyhät arvomme? Tuhkaa,
kun äärivääristö uhkaa.
Teroittelevat, teroittelevat
                                             kyniään,
joilla osoittelevat, osoittelevat
                                                   veljiään.

Ikävästi sanovat.
Sitten menevät eduskuntaan
ja paiskovat, päin naamaa paiskovat
                                                               lakialoitteitaan.
Ilman varoitusta.

                                                                Semmoista äärihihhulointia emme katsele.

Siksi toimimme.
Mutta vääristöläiset vain vääristelevät –
                                                kääntyilevät
                                                            ja vääntyilevät,
niin ettei terä osu sisuksiin.

Tahallaan pilaavat
kansalaisaloitteemme.
                                         Keskustelutavoitteemme.

Miten sitä ehtii argumentoimaan,
kun aina loikkivat veitsiin
kesken lauseen?

Sellaisia ovat äärestään
jäätyneet, järjestään
vääntyneet.

Vääristöläiset.

 

Pakkasaamu Seutulassa. Bussipysäkillä. Pari trenditietoisiin talvivetimiin varustautunutta sievää teinityttöä tamppailee jaloillaan lunta pysyäkseen lämpiminä.
– Tuutsä sinne bileisiin? toinen kysyy toiselta.
– Emmä tiä, sinne tulee kumminkin Kake. Mä en kestä sitä. Roikkuu taas mun liepeissä koko illan.
– Se pitäis hakata.
– Se pitäis. Mut onks Jesse tulossa?
– Ei tiatoo.
– Jos hakataan se. Ehkä se ei sit uskalla olla tulematta.
– Hakataan.
Hetken aikaa he vaikenevat. Ei kuulu kuin tarmokasta tarpomista lumessa. Bussi kaartaa pysäkille, ja tytöt nousevat autoon.
– Konstakin piti hakata, mut mä en kuolemaksenikaan enää muista, miks.
– Hakataan se silti. On se kumminkin jotain tehnyt.
– Hakataan.
Astun tyttöjen perässä bussiin ja istuudun parin penkin päähän heistä. He jatkavat leppoisaa jutusteluaan, jonka teema on jo vaihtunut Twilight-kirjojen paskuuteen verrattuna Harry Potteriin.
Saattaa olla, että Stephanie Meyerilla on odotettavissa turpasauna.

 

Tiskijukan viha tyhjässä baarissa V

Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Kyllähän sitä tuommoisella ympytyksellä siirtymät sujuu.
Kokeilisit joskus afrobeatia.
Tai vaihdapa freejazzista kantriin.
Niin että pysyvät lattialla.

Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Kelpaako nyt katsella niitä perseitä siellä, hä?
Oikein vellova persmeri.
Kumminkin kaikki persuja.
Perseet ne on ainakin.

Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Ja mitäs tarjoiluakin tämmöinen on olevinaan?
Se on tarjoilua, jota ei ole.
Se on chillaushuone, jossa grillaa.
Niin chilliä, että palaa. Hermo.

Ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä, ymmtssä.
Tanssikaa paskaanne, tanssikaa!
Kahlatkaa mädässänne, maatukaa! Zombit.
Meitsipä tanssii täällä yksin.
Tiskillä pyörähdän näin ja
pöydälle hyppään, näin!
Ja näin ja näin ja nä– oho.
Menenhän minä, menen.
Pitäkää funkkinne.

 

Yksinäinen ryhmähali

Konduktööri aivastaa
viimeiseen tuoppiinsa.
Nurkassa

yksinäinen ryhmähali.

Huidon bussia
mustan kanssa,
liian myöhään

yksinäinen ryhmähali.

Kaipaan, kaipaan,
haisen, naisen
saikin

yksinäinen ryhmähali.

 

Monoliitin monoliitin

Monoliitin monoliitin
ei ollut yhteensopiva,
joten epäselväksi jäi
mitä se yritti kertoa.

Sen ympärillä me silti tanssittiin
ja naapuriheimo lihoiksi laitettiin.
Niin kaiketi on tapana,
kun on kosmoksen napana.

Myöhemmin heitimme luun tähtiin,
ja sitä rataa, stereotyyppinen tarina.
Nyt ikuisuuden tällä puolen
veistelemme omaa monoliittiamme.

Epäselväksi jäi,
mitä tästä kaikesta oikein piti oppia,
joten parempi kai laittaa
monoliittiin monoliitin.

 

Vesa Epäkeskisen saaga, laulu I

Ovelta ovelle -satanisti Vesa Epäkeskinen
kaataa läjän murusia matollesi.
Ennen kuin ehdit älähtää,
hän manaa jo esiin sielunvihollisen,

joka suit sait! imaisee saastan kitaansa,
ja matto on taas kuin uusi – parempikin!
Koiran kusitahra katosi myös,
ja kynttilän polttama kulma on ehjä.

Vesa Epäkeskinen katsoo anovasti:
ota se, ota se, ota nyt se Saatana!
Epäröit, silmiensä kimmel kammottaa.
Kiität. Pusket Vesan rappukäytävään.

Keittäessäsi kaakaota kuulet jupinaa.
Autiolla leikkikentällä seisoo Vesa,
joka puhuu takaperin, tuijottaa
silmämuniesi tuolle puolen
                                                        läpi sielun seinien.

Suljet verhot, lösähdät sohvaan, jatkat elokuvaa.
Veikkaat, ettei Vesan tarvitse pidätellä hengitystään
joulubonuksiaan odotellessa.
Myöhemmin ymmärrät, miten väärässä olit.

Miten kirotun,
                                    kirotun
                                                            väärässä.

 

Asuin asuissani

Luulin olevani käynnissä,
mutta olinkin kännissä:
tyhjyyden kertakäyttöväline
– ei mikään design-teline.

Luulin olevani puudeli,
mutta olinkin nuudeli,
joka kaatoi kuppinsa
– sekä startuppinsa.

Luulin olevani,
                             mutta olinkin
mielikuvitukseni tuote
– epätodennäköisyysjuote.

 

Kun Xubuntu ei wlanaa

En saa suustain sanaa,
kun Xubuntu ei wlanaa.
Kun emolevykin kuolee,
kyynel poskea jo nuolee.

Ilman yhteyttä maailmaan
en ylety ma ilmaan.
Tyhjiö täyttää yksiön,
vain piste nollalla yksi ön.

 

Lauantaina

Kissanpaska haisee roskiksessa.
Käynnistän pesukoneen, ja muistan
                                                                 sen kaukaisen illan Airistolla,
sekä sen, että kaikki housut ovat nyt pyykissä.

Lähteäkö alasti kapakkaan,
vai kaataako kaljaa pesuaineluukkuun
ja tunkea itsensäkin lingottavaksi?

Kalsarikänni ilman kalsareita?
Perskänni.

Ilta on nuori,
ja valtava on vuori,
joka luokseni tule ei.

 

Syysruno

Vesi on märkää.
Helsingissä tuulee.

Tommy Tabermann kääntyy haudastaan
ylös,
                ylös,
                                                ylös!
Hän hyökkää pinnalle
ja tarttuu kurkkuusi.

Tommy haluaa säkeensä takaisin,
mutta rakkaus tarraa sanat kitaasi
– vai onko se sittenkin Tommyn lempeä kuristusote?

Helsingissä tuulee.
Vesi on märkää.
”Aivoja, aiiiiivoja”,
kröhisee joku sumusta.

 

Eräs manifestaatio

Ajattelin ruveta uusenemmistökommariksi.
Uusenemmistökommunismi vapauttaa yksilön valtion ikeestä sellaisella raivolla, että Ayn Randin luut pyörivät haudassa umpisolmuun. Aatesuunnan keskeinen opinkappale tulee olemaan kirjoittamani parikymmensivuinen powerpoint-pamfletti, jossa ylistetään SKP:n 1980-luvun kasinokeinotteluja puolueen varoilla merkittävimmäksi käänteeksi uuden ideologisen akselin löytämisessä.
Siinä uppoavat enbusket tekorankkuuden mutaan, kun listailen korvat sauhuten kommunismin virheitä, ihailen silmät kiiluen markkinataloutta ja joka välissä julistan yksilön vapautta tehdä mitä tahansa, koska tahansa ja miten päin tahansa kelle vain.
Aarne Saarista luen sen pari lausetta, että voin hänen aatehistoriallisesta kontribuutiostaan poimia huomaavaisesti palavan piipun logoomme. Käytännössä ”huomaavaisuus”-rasitteen nakkaan kuitenkin heti mäkeen kuin norttitumpin lätäkköön. Uusenemmistökommunisti puhaltaa yksilöllisyyden savut päin naamaasi!
Wahlroosille – tuolle vanhalle vässylle – totean, että totta kai tämä on enemmistön valtaa – eikä minkä tahansa enemmistön, vaan kommarienemmistön. Jo yksi enemmistökommunisti on nimittäin heti enemmistö, sillä yksilöhän on aina enemmistö itsessään.
Uusenemmistökommunisti haluaa purkaa ”valtio”-nimisen väkivaltakoneiston – sen verran nappaan marxengelsleniniltä tai mikä sen nimi nyt oli – mutta heti ja ilman välivaiheita. Että mitäkö rakennetaan tilalle? Ei vittu mitään. Vapaasti vellova enemmistökommunismin tila ratkaisee kyllä kaikki ongelmat itsestään.
Luonnon saastuminenkin lakkaa rasittamasta, kun vain tupakoidaan niin perkeleen epäystävällisesti. Ei siinä savussa näe, mihin suuntaan ilmasto muuttuu. Saati muuttaako joku jostain maasta jonnekin vai ei. Tai minkä värinen iho sillä sattuu olemaan. (Tässä vaiheessa todennäköisesti harmaa kumminkin.)
Vähänkös on tuore, ennennäkemätön ja kaikkien akselien ulkopuolinen poliittinen näkökulma.
Suutun tietysti verisesti, jos joku kutsuu minua uusenemmistökommunistiksi.

 

Paavo Arhinmäki ei ollut

Kun huominen vakautui hetkeksi
ja luominen vakiintui mereksi,
havaittiin jotain unohtuneen:

Paavo Arhinmäki ei ollut.

Merestä punnersi kala rannalle
tuolle neitseelliselle sannalle,
jolla kotilot jo urakehittyivät fossiileiksi.

Mutta Paavo Arhinmäki ei ollut.

Dinosaurukset tulivat, tuhoutuivat;
sivilisaatiot nousivat, luhistuivat;
ja vaikka kaikkeus olis’ ollut käsissään,

Paavo Arhinmäki ei ollut.

Kun lopun ajat jo tekivät tulojaan,
kun enää tuksut esittelivät sulojaan,
huhuttiin: pian meille saapuu Arhinmäki,

mutta Paavo, Paavo ei tullut.

Vain korpipoluilla kulkee näkijä,
joka sanoo kavunneensa arhinmäkiä,
mutta liekö kulkuri höpissyt lämpimikseen?

Tokko se Paavo Arhinmäki on ollut.

 

Keskisuuret orgiat auringossa

Se oli vain keskisuuri orgia auringossa
– ei sellaista kuin nuoruudessa.
Vain Karhuryhmän arka, tyhmä
huumekoira kävi vatsahuuhtelussa.

Kaikki ehtivät aamu- ja iltavuoroihinsa
                                                                        tulematta tajuihinsa.
Kuten ennen vanhaan, emme muistaneet mitään,
muttemme enää muistaneet, ettemme muistaneet
kuka oli pannut mitä ja miksi
ja miksei niin syvälle, että
                  muuttuisivat sinisiksi?

Keskisuurissa orgioissa auringossa
ensin ihmettelee, miksei nuorisossa
ole mikään vialla, ei millään lailla
mitään poikittain suolistossa,

sitten kokeilee rutiininomaisesti
rajojaan, tottuneesti
                 samoja rajoja,
                                  samoja ratoja,
                                                   samoja satoja
elämysten ääriä.
Ei koskaan vääriä
                                  pervomuusain sfäärejä.

Keskisuuren orgian auringossa
voi kokea puolivahingossa.
Kesken kliimaksin tilaat jo taksin
jossa mietit, miksi olitkaan käsiraudoissa.

 

Mun elämäni on niin täyttä

Mun elämäni on niin täyttä.
Eik se muka näy, tä?
Eilenkin käväisin Hyvinkäällä,
oli meno hyvin päällä.

Tänään kokeilen jotain uutta.
Matkustan liputta tai muuta.
Viikonloppuna taas repeää.
Nukun niin pitkään että tekee kipeää.

Minne viskataan seuraava rasti?
Raisioon? Lohjalle? Pohjalle asti!
Kun elämä on näinkin täysinäinen,
sitä kestä selvin päin en.

 

Ilmastodenialistinen manifesti

Kiellän ilman,
kiellän kaiken.
Kiellän sinut,
kiellän itsenikin.

Jos vähän lämpenee,
niin sehän on vain plussaa.
On aika ilmaista
ilmastodenialistinen manifesti.

Kiellän kieltämisen, kieltäni
käännän, väännän mieltäni.
Puut kuolkoot tieltäni, niin
näen viimein metsän.

Sehän on vain luonnollista,
jos luonto vähän kuolahtaa.
On aika ilmaista
ilmastodenialistinen manifesti.

Tämä on kotini,
paskon minne tahdon.
Jos meno on liian kuumaa,
ota pallosi ja käy.

Ilmamiekkailuun jos tuhlaamme aikaa,
kuka ehtii nyrkkeillä varjojen kanssa?
On aika ilmaista
ilmastodenialistinen manifesti.

On aika ilmaista.
On aika ilmaista.

 

Matkakertomuksia I

Viime matkalla
minulle tarjottiin LSD:tä.

En ottanut.

 

Puolityhjän jazz-klubin tanssilattialla heiluu kalastajalakilla ja lommoposkilla varustautunut tyyppi, jonka ikää on mahdoton määritellä. Hän ja naisseuralaisensa ovat ainoita, jotka ovat tanssineet koko illan.
Vaihdan kappaleen seuraavaan. Tempo tippuu hetkeksi hitaampaan poljentoon, ja mies viimein istahtaa alas.
Teen biisien välille pitkän feidauksen yrittäen kieli keskellä suuta pitää biitit synkassa, joten en huomaa kalastajalakkityypin liikkuneen. Äkkiä hän vain on dj-tiskin ääressä ja tuijottaa minua intensiivisesti.
”Näinksmä oikein? Soittelik sä tohon biisiin äsken jotain?” hän kysyy.
”E-eeen… kai?” vastaan hämilläni. Vai soitinko sittenkin vahingossa jotain säkä-ääniä sekaan? Sivusilmällä vilkaisen kanavaliukuja. Ei, kyllä se taisi ihan oikein mennä.
”Tosi tiukan saksofonisoolon vetäsit”, tyyppi jatkaa. ”Tossa edessä”, hän täsmentää viittoillen tanssilattialle.
”En mä kyl… tainnu…”
”Jaa. No se oli sit varmaan vaan joku hallusinaatio”, tyyppi toteaa kuin puhuisi säästä. Hän kohauttaa olkapäitään ja hyppää takaisin tanssilattialle.
Tässä vaiheessa havaitsen laittaneeni soimaan sen biisin, jossa on se neliminuuttinen rumpusoolo.

 

Tiskialtaani tuntemattomalle elämänmuodolle

En mitään enää odottanut
elämältäni, kadottanut
olin päämäärän, suunnan,
sekä viimeisenkin haarukan.

Nuudeli- ja leivänmuruvyön takana
kun sukelsin harmaanruskeaan limaan
syvällä ikuisuudessa, kaukana
tuumin: ”Ehk’en koskaan palaa himaan.”

Siellä se odottaa jökötti,
tuo vastenmielinen tökötti.
Olisin sen oitis murhannut,
                                                  mut’ voi!
haarukkanihan olin hukannut.

Olento astaloani palvoi
lentämätön lautanen alttarinaan.
Se maailmanloppua ootti, valvoi,
kun murtauduin sen majaan.

Nyt tiskialtaan äärellä vaanin,
haarukkani takaisin mä vaadin.
Elämässäni on taas suunta, nyökkään:
kun saapuu yö, hyökkään.

 

Turkulainen vapaapäivä

Tytö tötöili Töölös,
törkeis tötsyis;
ku voittiva totos,
koittiva poros
starioni torniiki kiivetä.

Vitu siit mittää tullu.

Siin ne si röhnötti nurmikol
ku halvatu kapakala.
Mikä ny o tytöil
ko semtti tarttee tötöil?

Maanantai oli
valla erinomase kauhia.

Pukkas ylitöit,
                                 mut tytöilt
piisas vaa pätkätötöi,
piisas vaa pätkätötöi.

 

Sananen termistöstä

Väristöläinen taisto,
tuo maiston muisto.

Mikä puisto!
Eikä mikään huvipuisto.

Tokko edes kärsivällistö
jaksaa mokomaa pillistöä.
Liekö masemmistoa
           – vai väsemmistöä –
taatusti eksyneistöä.

Mutta entäs vastapäistö?
Voihan takalisto, mikä hihaston väistö!

Jos pitää valita suvaitsevaisto
tai vittupäistö,
otan edelleen ensiksimainitun.
Kautta parraston varraston!

Lovalovamistö tai kuolema.

Termien selitykset »

 

Stalinisti salinisti

Terve, keho.
Terveisiä ruumiilta.
Niitä jäi sinne nakkikioskille
retkottamaan hapatuksiinsa.

Keho on temppeli,
jossa henkistymme

uhraamaan sen.
(Siis hengen.)

Pumpatkaamme rautaa,
uhmatkaamme hautaa.
Ylittäkäämme tavoitteet 350-prosenttisesti
– kunnes olemme terveempiä kuin Äiti luonto.

Eläköön tehokkuus!
Eläköön kehokkuus!

Olo on hyvä,
olo on oikea.

Ja jos ei, niin

vedän sua pataan,
kunnes patas on soikea.

 

Mädätättää

Kun mädätättää,
pitää mädättää, ei jättää
mädättämistä mätänemään
mätäkuuhun asti.

– Vanha vihervääristöläinen sananlasku

 

Kohti tähtiä!

Pöh!
Vai kestävää kehitystä.
Pikemminkin estävää nysväystä,
semminkin kun edes tähtiin
                                            ei olla päästy. Hö.

Nyt tarvitaan verestävää tykitystä!
Ihmiskunnalta älköön kaikkeus säästykö!

Merkurius muusiksi ja Dysonin vyöksi!
Avaruushissillä kotiin yöksi.
Sukupolvialukset kohti tähtiä,
Janos Valmunen on ensmäne lähtiä!

Ei mulla muuta.

 

Postkommunistinen pääsiäisruno

Mitäs perkelettä se Jeesuskin taas.
Milloin synnytään, milloin kuollaan,
milloin painutaan maan alle ja
sitten sännätäänkin heti ylös…

Mikä sitä jätkää oikein repii?
Eikö se pysy hetkeäkään paikallaan?
Ei siunaaman rauhaa.

Ei kykene jumalaton ymmärtämään
moista ylimaailmallista ravaamista.
Ottaisi mallia Leninistä:
siellä se vain makaa, ei sättää.

Lenin–Jeesus kuus nolla,
mitä tulee kuolemanjälkeiseen
brändinrakennukseen.

Leninin tekemisten takia myöskään
ei ole yksikään kauppa kiinni;
jätti veijari arkkivihollisensakin rauhaan
– nuo temppelöityneet rahanvaihtajat.

Se on hiljentymistä, saatana,
että ollaan hiljaa,
eikä liikuta.

 

Kevätruno

On aika olla hilpeä,
olla aika ilman kilpeä,
kilpeä vailla on aika,
vailla aikaa on vilpeä.

 

Metrosta kotiin tallustaessani huomaan kolme tyyppiä tupakalla Piritorin uuden 24/7-kuntosalin kulmalla. Ihmettelen ohimennen ryhmän koostumusta: kaksi nuorta jätkää ja reilusti yli kuusikymppinen äijä, joka röhähtää: “No nih, mun vuoro, mun vuoro. Anna tänne.”
Kummastuneena vilkaisen tarkemmin seuruetta. Kyllä, pilveähän siinä poltellaan. Toinen pojista on ojentanut sätkän sedälle, joka alkaa imeä niin että koko naama vääntyy mutrulle.
“Pappa, pappa. Älä nyt kaikkea vedä”, toinen pojista sähähtää ja hamuaa tupakkaa, mutta ukko väistää sivummalle ja imee kahta kovemmin.
“Pappa! Anna tänne se!”, pojat huutavat juostessaan äijän perässä halki aukion. Heidän takanaan kirkkaasti valaistussa kuntosalissa hyväkroppainen tyttö tarpoo juoksumatolla seuraten uteliaana tapahtumia ulkona. Hän näyttää siltä kuin hetkenä minä hyvänsä astuisi valtavasta ikkunasta ulos torille, koskaan kuitenkaan lasin takaista maailmaa saavuttamatta.
Toinen pojista saa riuhtaistua sätkännysän vanhalta mieheltä. “Auh!” poika kirkaisee ja pudottaa tupakan maahan. “Kuuma.”
“Sä vittu vedit sen kaiken”, toinen jätkistä parahtaa. “Pappa, pappa, mä en yhtään nyt pidä tästä.” Ukko nauraa räkättää keskellä toria ja läiskii pilvipäissään reisiinsä.
Taustalla kuntosalissa tyttö vilkaisee kelloaan ja jatkaa määrätöntä matkaansa.
Urheilutupakkaa, totta tosiaan.

 

Toisinajattelijan vapaapäivä

Kun perjantai kääntyy iltaan,
hän riisuu aivoitushiippansa.
Vapaapäivänään hän ei ajattele, toisin
sanoen hän ajattelee samoin.

Hän antaa samuuden sammumattomuuden
samentaa itsensä sammuksiin.

Lauantain hän istuu ja hokee
“samoin, samoin, samoin”,
sitten kutsuu kylään vallanpitäjät
– hänen kotiarestinsa ei koske heitä.

Hän tarjoilee samperin salskeaa sampea,
sillä sallitulla reseptillä.

Sunnuntai sammaltaa hitaasti
ja hän alkaa jo unohtaa Toisen.
Aivoitushiippa roikkuu
hylättynä naulakossa.

Hänen arestinsa päättyy,
mutta hän ei näe syytä poistua.

Sillä kaikki on nyt hyvin, kun kaikki on samoin.
Miksi antaa sen Toisen toistua?

 

Munkin hampaassa on radiolähetin

Munkin hampaassa on radiolähetin.
Sunkin hampaassa on radiolähetin,
mutta munkin hampaassa on radiolähetin,
jolla on suora yhteys Jumalaan.

”Vasen alakolmonen:
plakkia, viis piste yks.
Ientulehdus miinus nollakakskaks,
karies plus kolme.”

Uskonsoturit kokivat
asemansa jo hampaattomaksi,
joten työehtosopimukseen taisteltiin
ilmainen hammashuolto.

Yläkerta esitti purevaa kritiikkiä,
mutta minkäs teit, kun uhkasivat
iskeä ensin perseet penkkiin ja sitten
mädät hampaantynkänsä lihan iloihin.

Vaan munkit eivät huomioineet
johtoportaan rajatonta hyvyyttä;
kaikkeuden täyttämää läsnäoloa,
joka pureutuu luihin ja ikeniinkin.

”Oikea yläseiskan ja kutosen välissä
karvoja joissa viinijäämiä.
Nolla piste kahdeksan potentiaalilla
viittaavat käyntiin synnin luolissa.”

Munkin hampaassa on radiolähetin,
joka raportoi joka rikkeen.
Ajatella, että Helvetissä ne itkee,
jos vähän kulmahammasta kiristelee.

 

Yhden miehen tungos II

Juuri kun kuukausipalaverissa päästään
vuosineljänneksen tulostavoitteisiin
horrokseni lipsahtaa unen puolelle
– tuskin minuutiksikaan, mutta äkkiä
havahdun omaan kuorsaukseeni
sekä havaintoon, että tuijotan
osastopäällikön kaula-aukon uumeniin
etäisesti ihmetellen, nukuinko tosiaan
silmät auki, ja kuin 90-luvun seikkailupelissä
huomaan laittaneeni hahmoni sanomaan
jotakin tuon eteerisen kauniin naisen
vasemman rinnan syntymämerkistä,
jonka taisin kyllä nähdä unessa, sillä
hänhän on näin tarkemmin ajatellen
pukeutunut jakkupukuun
(ollen siinäkin huumaavan aistikas).

  Olen yhden miehen tungos.

 

Tässä on tämä mopo joka on tuolla

Etsin sanoja vapaa ja assosiaatio,
mutta ne oli vangittu ja assimiloitu.
Mokomat äärivääristöläiset erroristit.

Nyt ne tulvivat yli vuosineljännesten,
kasvuennusteiden, vulvapengerten.
Joka tavu patentoitu,
syllaabelituotto maksimoitu.

Osta vokaali, saat nussia pilkkua
kaupan päälle.

 

Tiskijukan viha tyhjässä baarissa IV

Kysy nyt, saatana, kysy.
Voin odottaa kyllä valomerkkiin asti –

jaaritella liigasarjasta,
tositeeveetähden myöhemmistä vaiheista,
maahanmuuttajafrekvenssin vaikutuksesta siihen, tähän ja tuohon,
nuorison selkärankapitoisuuden laskevasta trendistä,
paikallispoliitikkojen paikallaanpolitikoinnista,
naissukupuolen syyllisyydestä kaikkeen yllämainittuun
vihervääristöläisen kukkahatun painaessa ohimoa
matkalla pakollisille ruotsinkursseille

– mutta minä en kysy.
Kumminkin jumaloit eilistä settiäni –

sitä elähdyttävän raikasta suuren maailman tuulahdusta
jonka täydelliset kappalevalintani henkäisivät
suklaanpehmeiden siirtymieni saattelemina,
puhumattakaan viileästä olemuksestani,
joka sai tämän hikisen läävän hetken tuntumaan
myskintuoksuiselta svengaavien hirvien soidinmenoilta

– vaikket sano mitään.
Ellet sitten vihaa.

No, osaan minäkin. Vihaan takaisin!
Turha pyytää toiste.
Kalenterinihan onkin itse asiassa aivan täynnä.
Ja jos joku ilta on tyhjänä, täytän sen
itseni ihailemisella kalsareissa
yksin yksiössäni.
Siitäs saat ja siitä.
Tässä vielä hiukan lisää.

Älä kysy, älä.
Tuu tänne enää ikinä.

Vielä tuoppi sitä belgialaista, kiitos.

 

Tätä teosta luotaessa ei vahingoitettu runoutta

Jos sais puristettua runontapaisen suolestaan,
voisi sitten töllätä aivoryynäriä puolestaan.
Voisi vapauttaa mielenpuoliskot huolestaan,
dumpata vastuun lukijalle – kuolastaan

  aivokuollut runoilijannehan tunnetaan.

Runoa tuulettimeen!
Runoa tapettiin!
Runoa posliinimegafoniin!
Runoa tapettiin?

  Kirkui, kirkui
  kuin sika.

Voimme siis päätellä runon olleen lihallisen;
mieltä vaillahan tuo oli jo pitkään,
älytön luontokappale.

  Ellei luonnotonkin.

 

Avointa dadaa

Kolme väriä –
kretuliininkukertava,
malvaansinertävä,
rusottavanpinkeä.

Sieluni viimeinen
hikeen liuennut kyynel
(krapulasoijanviheriä)
valutti ne kuvankäsittelyohjelman
väripaletin syövereistä.

  Niitä ei käytetty.

Haluaisin ampua
tietokantaohjelmoijan aivot seinälle.
(Harmaanpunervaa puuroa
beigellä kukkatapetilla.)

  Niitä ei käytetty.

 

Tämäkään ei olisi mahdollista Neuvostoliitossa III

Vai että voi loppunut kaupoista.
Että mustasta pörssistä saa.
Kerpeleen korpikarppaajien kyrpäleet!
Tämäkään ei olisi mahdollista Neuvostoliitossa.

Hetkinen, voiko äskeisen säkeen vielä perua?

 

Tämäkään ei olisi mahdollista Neuvostoliitossa II

Että sata kiloa putosi.
Ja kuoli heti vai.
Taas sataa niskaan.
Tämäkään ei olisi mahdollista Neuvostoliitossa.

Neuvostoliitossa niskaan putoaisi paskaa, ei loskaa.

 

Tämäkään ei olisi mahdollista Neuvostoliitossa I

Vai että myöhässä taas.
Että tunnin vai.
Tää on niin tätä.
Tämäkään ei olisi mahdollista Neuvostoliitossa.

Neuvostoliitossa myöhässä olisi rata, ei juna.

 

Torkkuruno

Hetkinen vain, lepuutan silmiäni.
Kotvanen vain, pätkäisen filmiäni.

Krooh, pyyh.
Krooh, pyyh.
Krrrrroooooohhhhhhhhh…

… mnjanmnjamnjamnjamnjam… maisk.

… pyyh.

(Eikö teillä muka ole parempaa tekemistä
kuin pällistellä siinä meikäläisen kuorsaamista?)

Kkkkkkrrrrrrrrrrrrroooooohhhhhhh…

… mmnjaömidiootitmnjämnmmjämm…

… pyyh.

 

Kapitalistisian vapaapäivä

Perjantaina, kun riistäminen hellittää,
kapitalistisika käväisee orpokodissa
ja tunkee väkisin karkkia
itkevien lasten kidat täyteen.

Lauantaina, kun pörssikurssitkin huilaavat,
kapitalistisika heittää almuja köyhille
maauimalan syvään päähän.
(Talvisin pitää tyytyä avantoon.)

Sunnuntaina, kun rahanvaihtajatkin vain örisevät
ja haahuilevat kulutustemppeleissä,
kapitalistisika ei tee mitään,
myhäilee vain, sillä maanantaina…

Maanantaina kapitalistisika
lähettää laskun orpokotiin,
ulkoistaa maauimalatoiminnan,
ja se vesseli, joka sukelsi eniten kolikoita,

  se saa harjoittelupaikan.
  Pysyypähän näkyvissä.

   Yksikin väärä liike, niin.

 

Tiskijukan viha tyhjässä baarissa III

Pysykää kodeissanne, pysykää.
Älkää tulko enää ikinä ulos.
Ja vaikka tulisitte, ja vaikka tännekin,
niin soitankin pelkkää paskaa.
Renkutan Toton Africaa ja Eppu Normaalin
kännäämisjollotuksia ja Veera Teleniusta
ja väleissä parhaita paloja
Reinikaisen c-kaseteilta.

Tukin äänentoiston semmoisella huoltoasemapaskalla,
ettei kaiuttimia saada enää ikinä puhtaiksi,
vaikka vuoden soittaisivat vuorokaudet ympäri
pelkkää ennenjulkaisematonta Fela Kutia.

Viidestoista yö, se sopii joka saatanan biisin jälkeen,
myös Viidennentoista yön. Niin, erityisesti sen.
Ja Pelle Miljoona! Ai että on ihana ääni sillä miehellä.
Kuin vähämielinen kähisisi kännissä, että vihaa äitiään.
Ja sitäpä soitankin vittu just nimenomaan nyt.
Se on teille ihan oikein. Siitäs saatte ja siitä. BWHA-HA-HA!
Kuuletteko, hä? Älkää kysykö mistä johtuu päihdeongelmyääää!

Biisit vaihdan niin että neula kirskuu kuolemaansa.
Näitä levyjä ei tämän jälkeen soita kukaan. No ehkä Cthulhu.
Ja miksaan niin että ensin tulee sairaan hiljaa seeämmäksää
ja heti perään Pikku-Kakkosen tunnari täysillä.
(Mikä on kyllä pahuutta toiseen potenssiin, koska se on sentään
sielun kieliä aidosti koskettava, herkkä sävelteos.)

Ja sitten kun joku tulee sanomaan,
että onpa ihanaa musiikkia, mut soitaks Hectoria,
niin minä isken tuopin murskaksi sen päähän.
Hahaha! Ja totean päälle että minä olen hautausmaa.

Näin tekisin. Jos täällä olisi joku.
Mutta pysykää kodeissanne. Pysykää.
Ja sitten Mambaa.

 

Kuoleva runoilija

Kuoleva runoilija astuu kapakkaan
ja miettii, ei se vahvista, jollei tapakaan.
Suunnittelee vielä viimeistä runoaan.
Sanoivat, että huomenna julkaistaan.

Kuoleva runoilija istuu kantatuoliin,
uppoutuu tuoppeineen runoilijan huoliin.
Seurue hiljaa nyökkäilee: “No niin,
taas päästiin kiinni lempiaiheisiin.”

Kuoleva runoilija laskee allensa
– onneksi tuoli on muovia, tupakat takintaskussa.

Kuolevan runoilijan uudessa runossa
on naisia, huonoa viinaa ja kauhea krapula.

Ei kuoleva runoilija usko jumalaankaan
vaan silti vartoo jo kuolemanjälkeistä suuruuttaan.
Näyttävä lähtö vielä tarvitaan
– hän tietää: ei pidä tyytyä hirttosilmukkaan.

Kuoleva runoilija iskee nyrkin pöytään.
Hän huutaa: kuolleena hänet kansa vasta löytää.
Nyt on se hetki, nyt päättäkää,
yleisö, kumpi meistä lähtee, kumpi jää.

Kuoleva runoilija nauraa mieltä vailla
ja poistuu kuppilasta keihään lailla.

Kuoleva runoilija asettuu raiteille,
sammuu, herää, lähtee kaljalle.

Kuoleva runoilija astuu kapakkaan
ja miettii, ei se vahvista, jollei tapakaan.

,  

Pohjois-Euroopan huonointa seksiä

Hei tyttö, tule mukaan!
Saat Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.
Mennäänkö meille vai teille?
Tai sama se – hukkaan sut kuitenkin matkalla.

  Mä en pysty,
  enkä jaksa,
  enkä tajua,
  en edes halua.
  Mä en muista,
  enkä välitä,
  enkä tiedä,
  mennyttä kalua.

  Mutta vielä vaan piisaa
  Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.

Hei tyttö, täältä tulee
Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.
Siis täältä, lattialta.
Kompastuin kun etsin kondomia.

  Ei vittu,
  en mä jaksa.
  Jään tähän,
  antaa olla.
  Hei älä potki
  mua päähän,
  älä varsinkaan
  siihen päähän.

  Tännekö tilattiin
  Pohjois-Euroopan huonointa seksiä?

Hei tyttö, älä pelkää
Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.
Rohkeasti ota vastaan.
Jos tulisin, tulisin nyt.

 

Tämä on runo koska tässä on paljon välilyöntejä

 
 
 
 
 
 
 
 

runous

 
 
 
 
 

on

 
 
 
 
 
 

tuolla

 
 
 
 

ulkona