”Lenina! Haluan sinua!” Vlad voihkaisi epätoivoissaan. Hän rojahti istumaan tyhjän kokoussalin puhujankorokkeen reunalle ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
Lenina tunsi miehestä huokuvan tuskan syvällä alavatsassaan.
Hän kovetti itsensä; sulki kauluspaitansa ylimmän napin ja oikaisi vasemman rinnan kunniamerkit. ”Taas häiriöitä ohutsuolessa”, hän sanoi äänettömästi itselleen ja päätti heti maanantaina pistäytyä terveytyskeskuksessa.
”Vlad, tovereiden kesken”, hän aloitti keksittyään lähestymistavan. ”Niin, pidän sinua todellakin hyvänä toverinani. Siksi puhun suoraan – en verhoa viestiäni lainauksin. Sanoessasi haluavasi minua sinä loukkaat minua tietoisena naispuolisena Puolueen jäsenenä. Saat minut tuntemaan itseni pelkäksi naaraaksi. Kuin en ihmisenä olisi mitään, kuin… en kuuluisi Puolueeseen!”
Vlad hätkähti. Hän nosti päänsä ja katsahti naiseen. Lenina kohtasi miehen katseen ja katui sanojaan. Mutta tehty mikä tehty.
Vlad katsoi rävähtämättä Leninaa silmiin sekuntikaupalla. Hitaasti miehen silmistä paistanut tuska verhoutui jonkin uuden tunteen alle. Kuin hän olisi asettanut paksut piilolasit silmiinsä.
Mies nousi.
”Olen heteroseksuaali, kuten tiedät”, hän sanoi. ”Tästä johtuen sinun edustamasi sukupuolen biologiset ilmenemismuodot herättävät minussa tiettyjä tunteita, mutta…” Vlad lopetti housujensa ryppyjen oikomisen ja katsoi taas Leninaa silmiin. ”Mutta kun sanon haluavani sinua, tarkoitan haluavani nimenomaan sinua enkä ketään muuta. Eläköön viisivuotissuunnitelma!”
Vlad marssi ulos salista.
Lenina seisoi kauan ajatukset pelkkänä sekamelskana päässään. Ensin hän ei ymmärtänyt alkuunkaan asiayhteyttä viisivuotissuunnitelman ja heteroseksuaalisuuden välillä.
Sitten hän muisti kokouksessa ehdottaneensa Vladin käyttämää lausahdusta seuraavan kuukauden viralliseksi poistumistervehdykseksi.
Mutta ei nyt ollut seuraava kuukausi. Eikä hänen ehdotustaan ollut edes hyväksytty. Tarkoitti mies sillä jotain?
Vai… Kauhea ajatus muotoutui Leninan aivoihin: Oliko se lipsahdus?
Kansanpoliisin komissaari sammutti kohdevalon ja irrotti siteet Vladin ranteista. Konstaapelit veivät hänet takaisin selliin. Uudet tieteelliset kuulustelumenetelmätkään eivät olleet saaneet Vladia murtumaan. Komissaari pyyhki hien otsaltaan ja veren nyrkkiraudasta.
Lenina astui kuulusteluhuoneeseen, jonka ovi oli unohtunut auki konstaapeleiden lähtiessä.
”Hän on kova pala”, komissaari murahti huomattuaan Leninan. ”Mutta me puristamme hänestä totuuden ulos. Muistakaa että häntä syytetään individualismista – ne ovat sitkeämpiä kuin itse pirut.”
Lenina värähti muttei huomauttanut komissaaria tämän kielenkäytöstä. Lenina ymmärsi varsin hyvin kuinka raskas urakka oli. Myötätunto tulvahti Leninaan ja hän kysyi arasti: ”Haluaisin niin kovasti olla avuksi, toveri. Mutta mitä minunkaltaiseni hento nainen voisi tehdä?”
Komissaari katsoi Leninaa huvittuneena. ”Toveri, te olette urhein minun tapaamani naispuolinen Puolueen jäsen. Osoititte esimerkillistä oma-aloitteisuutta ja säkenöivää älykkyyttä paljastamalla tämän keskuudessamme kävelleen syöpäpesäkkeen. Olen mykkänä ihailusta toimintanne johdosta.”
Puna levisi Leninan poskille. Hän hymyili onnellisena, mutta sanoi tiukasti: ”Toimin vain niin kuin minua on opetettu toimimaan.”
”Eläköön Puolue!” mies huudahti. Hän nousi pöydänreunalta. Hän oli pitkä. Hiki oli liimannut puseron aivan kiinni hänen valtavaan rintaansa. Lenina katsoi miestä silmiin. Sellaisia silmiä hän ei kellään elävällä miehellä ollut nähnyt. Mutta hän oli nähnyt ne aiemminkin.
Monia vuosia sitten Leninan joukkueenjohtaja-aikoina pioneereissa hän oli ollut työprikaatin mukana tehtävissä eräällä sähkövatkainkombinaatilla. Kokoonpano-osaston sisäpihalla oli seissyt veistos, jota hän usein vapaahetkinään pysähtyi katselemaan.
Sama lahjomattoman uljas katse. Samat kiveäkin vankemmat käsivarret. Lihakset olivat jännittyneet äärimmilleen. Kiveen hakattu mies oli juuri työntämäisillään vatkainterät sähkövatkaimeensa. Jalustassa luki: Me vatkaamme 51. puoluekokouksen viitoittamaa tietä!
Komissaari oli aivan Leninan edessä. ”Saanko kysyä miten te sen teitte?” Mies otti hellästi Leninan kämmenet omien valtavien kouriensa sisään. Komissaarin käsien nahka oli niin kovaa, että Leninan oli mahdotonta havaita, mihin iho loppui ja mistä nyrkkiraudan teräs alkoi.
”M-minä…” Lenina aloitti ääni sortuen. Mutta kun hän kohtasi komissaarin hellyyttä huokuvat silmät, hän sai äkkiä itsevarmuutta jatkaa: ”Hän paljasti itsensä lausumalla eläköön viisivuotissuunitelma lähtiessään luotani. Hän käytti tervehdystä, joka Puolueen keskushallituksen kokouksessa oli ehdotettu ensi kuun viralliseksi poistumistervehdykseksi. Minä ehdotin tuota tervehdystä, mutta ehdotukseni oli demokraattisesti hylätty.
Vlad siis vastusti enemmistöpäätöstä käyttäessään hylättyä tervehdystä. Mutta ennen kaikkea hän antoi minun ymmärtää minun olevan hänelle tärkeämpi kuin Puolueen! Hän nosti yksilön yhteisön – ja Puolueen – yläpuolelle! Hän – – ”
Mies keskeytti Leninan: ”Tavallaan minä säälin sitä onnetonta. Hän ei kyennyt hallitsemaan alhaisia halujaan. Ehkäpä kuka tahansa meistä voisi joissain olosuhteissa sortua – kukapa tietää?”
”Nuo olosuhteet ovat varsin yksiselitteiset”, Lenina vastasi katsoen lujana komissaaria suoraan silmiin. ”Nimittäin kun lakkaamme toimimasta kuten Puolueen ohjelma meitä vaatii toimimaan, niin silloin joutuu noihin olosuhteisiin!”
Mies hymyili. ”On myös toisenlaisia olosuhteita. Mikä teidän nimenne on?”
”Lenina…” Lenina huoahti kadotettuaan äkkiä varmuutensa.
”Lenina? Eikö muuta?”
”Ei teille… Entä… mikä teidän nimenne on?”
”Mark. Teille vain Mark, rakas toveri…”
Paljon myöhemmin, aamun jo valjetessa, Lenina heräsi Markin kainalossa. Unessaan Lenina oli palannut sähkövatkainkombinaatin sisäpihalle. Kaikki oli ollut niin kuin todellisuudessakin, mutta patsaan jalustassa oli lukenut: On pakko vatkaa.
”Jos se on poika, nimeäisin hänet Vladiksi. Loppujen lopuksi – minunhan on kiittäminen häntä tästä kaikesta…”
Katsellen nukkuvaa veistosta Lenina nukahti uudelleen.
Julkaistu alun perin SDNL:n Sirppiliiteri-julkaisussa 2/1991. Kiitokset Kansan arkistolle avusta tekstin metsästyksessä.
Jarmo Lundgren
