Metrossa. Hakaniemestä junaan astuu miltei murrosikäinen, tuulipukuun pukeutunut pipopäinen poika. Hän istahtaa toista nuorta jässikkää vastapäätä keskivaunuun.
“Moi!” poika sanoo vastapäätään istuvalle kuin tuntisi tämän. “Mä lähdin nyt kotoa karkuun.”
Toinen ei reagoi, istuu vain flegmaattisesti. Poika jatkaa: “Äiti repi tukasta. Ei saa repiä tukasta”, hän painottaa. Naapuri katsoo tiiviisti ulos ikkunasta. Putkia vilisee pimeydessä.
“Mä en tykkää siitä kun revitään tukasta”, poika vielä toteaa loppukaneettina. Hän vilkuilee ympärilleen. Muut matkustajat nököttävät kuin zombit katseet lasittuneina – kellä on nappikuulokkeet korvissa, kellä jotain äärimmäisen tärkeää meneillään kännykässä.
“Isä joi saunassa viinaa. Ei kai saunassa saa juoda viinaa?” poika kysyy. Kukaan ei vastaa. “Siitä ei hyvää seuraa…” hän mutisee itsekseen.
Juna kaartaa mutkassa, kiskot kirskuvat.
“No”, poika sanoo jämptisti ja läiskäisee käsillä reisiinsä. Hän kääntyy takaisin naapurinsa puoleen.
“Mites sulla menee?”
