Aamu. Sörnäisten metroasema. Töihin matkaavat ihmiset kuikuilevat metrotunneliin, jonka seinillä luvataan LAINAA HETI ja muita luterilaiskristillisiä pelastusskenaarioita tuonpuoleisesta. Valoa alkaakin näkyä tunnelin perukoilla.
Laiturin reunan turvaviivan molemmin puolin tanssahtelee jo laskuhumalan puolelle ehtinyt sälli, joka höpisee itsekseen: “… mut niinku evoluutio, siis niinku miks…”
Tunnelin valo kiinteytyy ulvahtaen pysähtyväksi metrojunaksi. Ovet klänksähtävät auki. Ihmiset paarustavat sisään.
Juna lähtee. Sulkeutuvasta ovenraosta sisään luikahtaa vielä laiturin reunalle jääneen sällin yksinpuhelua: “… siis niinku miksi juuri minä? Miksi minä? Siis niinku evoluutio… siis miks?”
Juna sukeltaa tunneliin, eikä vastausta kuulu.
