Yhden miehen tungos X

Kusilaarin viemäriaukko
vastaa tuijotukseeni rävähtämättä,
eikä sisuksista ulos punnertava
puolikas tankkiautollinen
ruumiissani jalostettua olutta
vieläkään halua suihkuta ulos
kuni kultainen sade
(enkä tarkoita nyt mitään sellaista),
joten paremman tekemisen puutteessa
vilkaisen ympärilleni
tyhjäksi olettamassani
miestenhuoneessa; mutta
viereisessä karsinassa
seisookin joku nainen
– tai naiseksi häntä ainakin
olen luullut koko tähänastisen illan –
suorittamassa omaa tyhjennystään,
ja saan oikein keskittyä
etten kurkota katsomaan,
tuleeko sieltä mitään, vai
onko kyse vain roolipelistä
– mistä muistan, että tarvitsisin nyt
D20:llä kriittisen onnistumisen,
jotta räjähtämäisillään oleva
rakkoni viimein päästäisi
minut helpotuksen laaksoon –
sitten seuraa vaivaantunut
katseiden vaihto, mitä päätän
keventää small talkilla, jota
lainaisin tähän, jos olisin
itsekään saanut siitä selvää;
vastauksena nainen/mies/muu, mikä?
sulkee sepaluksensa, poistuu
kireästi hymyillen
ja olen taas yksin:
yksinäinen käymäläinen
– käymälässähän täällä vain ollaan,
vai miten se meni –
eikä nyt ainakaan tipu pisaraakaan,
joten ryntään viimeisenä
epätoivoisena tekonani eriöön,
jossa tuskin saan kannen auki
ja niagara ryöppyää pönttöön
– tajunnan laitamilla rekisteröin
kovaäänisesti nauraen
sisään lampsineen jätkäseurueen,
jonka röhötys katkeaa kuin
seinään heidän kuultuaan
kopperosta karjuttuja voimallisia
ooooh!- ja aaaaah!-huutoja;
ei hätää, pojat, täällä voihkii
vain pahainen

yhden miehen tungos.