Äiti elää

Äiti kahlaa hangessa.
Ennen kauppaan vei tie,
mutta sitten tien veivät
jonnekin.

Äiti palaa kotiin.
Eilen oli se tässä,
mutta nyt siellä asuu
joku muu.

Äiti elää.

Äiti kutsuu kylään.
Ennen tunsi hän kaikki,
nyt kahvia ryystää
jotkut muut.

Äiti elää.

Äiti keittiössä istuu,
ilta tummuu, äiti ahistuu.
Äidin silmäkulma kostuu,
ilma mustuu, kaikki luhistuu.

Äiti soittaa pojalleen.
Aina ennen tuli hätiin,
mutta nyt luuri vastaa
vain tuut.

Äiti katonreunalla istuu.
Ennen elämä oli iholla,
nyt ovat jäljellä
vain luut.

Äiti elää.

 

Ei Teppo tapa

Ei Teppo tapa,
Teppo vähän kutittaa,
kun se sitä huvittaa.
Sua se saattaa vituttaa.

Ei Teppo tapa,
Teppo vähän sahailee.
Hän leppoisasti sanailee
ja lupsakasti veistelee.

Ei Teppo pahalla,
eikä toki kaunalla.
Sinua vain sattuu
olla hauska lyödä niin
että sattuu.

Ei Teppo tapa,
Teppo kyllä lopettaa
ajoissa; se opettaa
miten toista koskettaa.

Ei Teppo tapa,
ja ämpäriin ei huku.
Kun on alkuun päästy,
niin antaa mennä vaan.

Ei Teppo enää kauaa,
enää pari kynsinauhaa.
Sinuna en nyt kirkuisi,
et sitten enää jaksaisi
kun sattuu.

Ei Teppo tapa,
Teppo vähän kiduttaa.
Häntä tämä ilahduttaa.
Kiva, että viitsit auttaa.

 

Kolmas konstaapeli

Teillä on kaksi suuntaa
– jos kuljet väärään suuntaan
näet maisemat väärin päin.
Useimmat eivät piittaa siitä,
ja he menevätkin hautaan
tyytymättöminä.

Sanon sen nyt:
huolehtikaa polkupyöristänne.
Sanon vain tänään,
huomenna olen jo toisaalla.

Suosittelen polkupyöräilyä
liikkumisen muotona,
jos suinkin voi valita.
Pienillä koneilla on sielu;
jäänmurtajasta on sitä
turha etsiä.

Sanon sen nyt:
ajakaa säällisesti.
En toista enää.

Teistä parhaat eivät johda
minnekään, tylsimykset
vain kulkevat jonnekin.
Tahtoisin vielä täsmentää,
että

,  

Kwanzien matka

Welu, welu, welu…
Ens jutut kusee, sit ne valuu, sit sä haluut
päästä vetään ilman ketään kintereillä.
Ennen ku haihduin vielä vaihdoin
viimeiset Western Baban tuskan hiellä
tienatut massit, mun lähtöpassit
Uyomille oli kitkerän katkerat niellä.
”Kwanzie, halaa! Kwanzie, palaa!”
Se jäi itkeen yksin öisellä tiellä.
Turha jauhaa fabuu, ei siit oo apuu.
Oon scammanny niitä ja fapanny näitä:
lompsat oyiboilta, voitot ashewoilta,
khattii oloshilta, öljyy Boko Haramilta,
tehny neljäyksysit yahoo boylle,
ehtiny Interpolin listoille.
Siin saattaa jo alkaa houkutella
pieni lomamatka Saharan hoodeilla.

Kwanzie, Kwanzie,
palaa kotiin.

Ei raha haise, paitsi hieltä, turha kieltää:
kiitin shangoo setelirullasta.
Se nosti mut hiekasta, kävi mun miekasta
kun tapeltiin jeepin istumapaikasta.
Meitsi kellui hiekkameren laineilla,
legedisbenz-letka lellui sannalla.
Walahi! Mut Afrikan rannalla
piti könytä ruumaan muiden lailla.
Ei millään hinnalla paikkaa kannella.
Tukin sieraimet setelitukoilla.
Kun purkki kaatui, löyhkä unohtui;
ihmiset ja sardiinit kuutamouinnilla.
Mut poimittiin, moni tuomittiin,
ei pärskynyt armo ulapalla.
Viel meitsi vaeltaa, siel nää sukeltaa
merten jumalten hautausmaalla.

Kwanzie, Kwanzie,
palaa kotiin.

Paikallisjunassa kledjut kurassa
halki Saksan kuuskyt kilsaa tunnissa.
Jengi tsiigaa ku jotain niggaa,
vaik oon sentään nimi Lagosissa.
Maat vaihtuu, rajat haihtuu,
löydän itseni homeisest koulusta.
On aikaa nyhjöttää, inttää tyhjää
jostain islamintulkinnasta.
Ne vaan jaksaa – eiks oo saanu maksaa
reissustaan jo koko sielullaan?
Sit nää toiset vitun loiset
tervehtii polttopulloillaan.
Mä niin palaisin, mä niin halaisin
taas Uyomin uuman hikist laventelii.
Mut sellast scammii en osaa käämii.
Silitän mun viimeist setelii.

Kwanzie, Kwanzie,
palaa kotiin.

 

Tiede puhuu

Huusin kohti tähtiä.
Kuulin vain kohinaa.
Etsin vastausta sisältäni.
Lisää kysymyksiä löysin.

Mutta tiede,
tiede puhuu.

Revin kasukan ja kaapuni,
poltan traktaatit ja sakramentit.
Annan vääräuskoisten pilkata.
Ei sillä ole enää merkitystä.

Sillä tiede,
tiede puhuu.

Keskiyöllä uhraan tyhjiöenergialle.
Kosmologinen vakio, ota tykösi!
Falsifioin lähimmäisiäni niin kuin
hekin vertaisarvioivat minua.

Sillä tiede,
tiede puhuu.

Laulan kiitosta tähdille.
Kylmä taivas vastaa.
Välinpitämättömän lempeästi
kosmos minut murskaa.

Viimein tiede,
tiede puhuu.

 

Keskiyön mato

Keskiyön mato etenee
läpi yön, pimeyden.
Keskiyön mato viheltää.
Kuulen sen huudon etäällä.

Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)

Ihminen elää viimeistä
hetkeä ennen sydänyötä.
Ihminen elää ja kuolee.
Nousen, nyt näen värit avaruuden.

Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)

Voi kuinka lujaa maailma vierii
Suurten Muinaisten syleilyyn.
Voi kuinka lujaa meitä viedään.
Tähtien tarhat vaan kirkuvat.

Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)

Keskiyön mato matelee
läpi yön, pimeyden.
Keskiyön mato viheltää.
Kuulen sen huudon etäällä.

Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.)
Kutsun sua tähtien takaa!
(Iä! Iä! Cthulhu wgah’nagl.
Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!)

,  

Valkoista kohinaa

Väännän monster truckin käyntiin.
Koko lähiö ärjäisee
ja Munterinkadun asfaltti ulvoo.
Runostuopin terassi kiljuu hurraata.

Punaisilla ohitustielle.
En kumarra mitään lakia.
Keskisormea bussikuskille.
Pitää hakea kakarat viikonlopuksi.

Miten niin olen myöhässä?
Miten niin et saanut maksuja?
Miten niin ne kiroilee?
Vitun ämmä, sä vain huudat
valkoista kohinaa.

Parkkeeraan penskat Heselle.
Ehdin Masan Baariin yhelle.
Kun palaan, on vanhin karannut.
No vitut siitä murjottajasta.

Safkaa, pussikaljaa, kämpille.
Opetan keskimmäistä flirttaamaan,
mutta se piiloutuu vaatekaappiin.
Ton ikäsenä isäs polki jo talkkarin muijaa.

Miten niin ei oo maitoa?
Miten niin oon kännissä?
Miten niin tv savuaa?
Vitun kersat, ei täällä kuule edes
valkoista kohinaa.

Maanantai, viimein hiljaista
– ainakin kyttien tuloon asti.
Vanhin on saanut turpaan somaleilta.
Menisivät nekin niihin töihin, jotka multa vei.

Ja eikö eksäkin taas soittele.
Tivaa kenen rintsikoissa on keskimmäinen.
Kai se löysi ne kaapista.
Olis vittu onnellinen että edes joku vapautuu.

Miten vitun kauan vielä?
Miten syvään vielä?
Mitä vielä pitää niellä?
Ei tää vitun elämä ole kuin vitun
valkoista kohinaa.

 

Kuningatar

Mä näin sen filmillä vuosi sitten
se tarvitsi rahaa kai.
Vaikka voihan tietysti olla
että se rakkaudesta nai.

Reilut kaksikymmentä vuotta
on kulunut siitä kun
opinnot päättyi ja luvattiin
”tavataan sitten, kun”.

Se oli kuningatar, kuuletko?
Kaunein tyttö meillä päin!
Ehkä kaunein niistä tytöistä
joita koskaan näin.

No mä tapasinkin sen taannoin,
samaan baariin haksahdin.
Sanoi että se ryyppää edelleen,
ei niin paljon, mut paremmin.

Se sanoi ”Jeesus pelasti minut”
mutta mä jätin Jeesuksen.
Helvetin komea kundi, mutta
niin kovin tylsäpuheinen.

Se oli kuningatar, kuuletko?
Kaunein tyttö meillä päin!
Ehkä kaunein niistä tytöistä
joita koskaan näin.

Join vanhan suolan janoa pois
silloin ehkä liikaakin.
Kun on aviomies ja lapset, ei
oo varaa vanhoihin heiloihin.

Vaik olis kuningatar, kuuletko?
Kaunein tyttö meillä päin!
Kaunis tyttö, joka karkas lentoon
kun minä kaappiin jäin.

 

Se on Seppo

Rantalaiturilla istuu mies.
Ei virko mitään, nukkuu kukaties.
Kun avannosta nouset, joudut väistämään.
Joku viimein kysyy, kuka on miehiään.

Se on Seppo.

Seppo syöksyi saunasta avantoon.
Ei kukaan havahtunut avunhuutoon.
Ehkei Seppo mitään huutanutkaan.
Kun aika koitti, vain lähti matkaan.

Se on Seppo.

Enää Sepon huolta ei tarvi kantaa
töistä, eukosta, asuntolainastaan.
Seppo eli loppuun sydämestään,
joka viimein petti, ei mikään kestä.

Se on Seppo.

 

Lelunatsin blues

Me vaan leikittiin, ei me tosissaan
meinattu ketään piestä.
Ei saa valkoinen heteromies enää
leikkiä valkoista heteromiestä.

Kätkivät lelut patterin taa
pimeimpään Afrikkaan.
Toivat tilalle ihan tyhmiä
leikkikavereitaan.

Tää on lelunatsin blues.

Ei lelunatsia kukaan
edes halua ymmärtää.
Ne vaan ilkeästi nauraa,
vaikka miten yrittää.

Me oltais hippaa ja nattaa
vaikka kenen kaa,
mutta aina ne nipottaa,
jos ottaa omat lelut mukaan.

Nyt soi lelunatsin blues.

Lelunatsin saada pitää
kivoimmat lelut pitää.
Kun virikkeistään hän pitää,
lelunatsismi itää ja pitää.

Me vaan kurillaan, ei me tosissaan,
ja se paloi jo kun tultiin.
Eikä noi sanoneet sanaakaan,
joten ne oli mukana, me luultiin.

 

Toivioretki

Koira vetää, avaan kaljan.
Kohti teollisuusaluetta.
Oikaistaan yli radan,
mustamaija takapihalla.

Joku jäänyt junan alle
juuri siinä, rautatiesillalla.
Lupaan ettei oikaista toiste,
poliisi rapsuttaa koiraa.

Otus ohjaa, minä seuraan.
Ollaan toivioretkellä.
Nyt ei märehditä, nyt mennään.
Ollaan toivioretkellä.

Siwan portailla Pasi pummaa,
vaikka tihuttaa jo räntää.
Vippaan kolikon, jutellaan,
koira vispaa häntää.

Iso-Heikkilän peltihallit
rämisevät sateessa.
Jalkakäytävällä vanha tv
lojuu jo toista viikkoa.

Koira ohjaa, minä seuraan.
Ollaan toivioretkellä.
Katsotaan minne päädytään.
Ollaan toivioretkellä.

Kiivetään mäen päälle,
aina se tuo mut tänne.
Annan herkun ja juon viimeisen.
Katsellaan auringonlaskua.

Ilta saapuu, koira sulautuu
kaupungin varjoihin.
Ehkei sitä koskaan ollutkaan.
Viskaan tölkin yöhön.

Joku ohjaa, minä seuraan.
Olen toivioretkellä.
En jaksa miettiä minne menen
juuri tällä hetkellä.

 

Jeesusteippilaulu

Voi jeesus näitä kenkiä.
Kohta kahlaan loskassa
paljasjaloin
– teippaan kärjet kiinni.

Eikö mihinkään voi luottaa?
Varmaa on vain harmaa
teippirulla
– sekin puolillaan.

Varmaan kohta, varmaan
mulla on jeesusteippiä
housuissakin.

Voi jumala tätä elämää.
Kysyt miten menee.
Sanon että hyvin:
”Jeesus pitää huolen.”

Eikun siis hei se oli vitsi,
älä häivy hei älä viitsi.
Korjataan jeesusteipillä
keskustelu.

Varmaan kohta, varmaan
mulla on jeesusteippiä
turvassakin.

Voi saatana että korpee.
Jouduin ihmissuhdekorpeen.
Eikö jeesusteipistä
ole pitkospuiksi?

Jossain menin varmaan
hienoisesti harhaan,
mutta nämä kengät
– ne pitää suossakin.

Varmaan kohta, varmaan
mulla on jeesusteippiä
sielussakin.

 

Kalapuikkoin’ puutarha

Tahtoisin sukeltaa alle veen,
kalapuikkoin’ puutarhaan ma meen.
Siel’ välimerenalaistuuli keinuttaa
kalapuikkopensaiston latvaa.

Rapeina jo taimenesta kasvaa
kalapuikko puutarhassa, rasvaa
lempeästi silloin tällöin satelee.
Kalapuikot kuulaiks’ kastelee.

Riisipedillä vihellellen oottelen,
kun kalapuikot eteeni putoilee.
Merenneidot tanssien suolaa heittelee
kalapuikkoin’ puutarhassa alla veen.

 

Turkulaiselle äärimukavistolle

Se on niin lämmin, että jäätää.
Se on niin myötä, että on jo vastaan.
Niin positiivinenkin on vallan,
että lisäs’ Kelvin asteikkoonsa hallan.

Turkulainen äärimukavisto
ei pure, kokonaisena nielee.
Turkulainen äärimukavisto
kohtaa silmä silmästä silmään.

Kun se vieraanvaraisesti ympärillesi kieltyy,
sananpuolikkaat kurkunmutkaan nieltyy.
Itsemurhayksiöösi kotoisasti sinut hylkää:
”Essää sunkka Suikkilas senttäs pelkää?”

Turkulainen äärimukavisto,
Takakirveeltä aina Kärsämäkeen.
Turkulainen äärimukavisto
– et tule koskaan pääseen megeen.

Vittuillen tervehtii, vittuillen kiittää,
vittuillen rakastaa, vittuillen siittää;
vain vittuillessaan ei vittuile
– silloinkin vain vittuillakseen.

Turkulainen äärimukavisto,
niin mukava että sattuu.
Turkulainen äärimukavisto,
se on tauti vain jos se tarttuu.

 

Viheliäinen (Paskajätkäballadi)

Kaikki, mitä ikinä oon sulle kertonut
oli valhetta, valhetta vain.
Enkä koskaan ole sulle mä mitään luvannut
kuin saadaksein sen, mitä sain.

Ja jos oikeasti luulit, et sua rakastin
olet tyhmempi kuin uskoinkaan.
Mä vaikka sitä tarvittaessa sulle vakuutin
en silti rakastanut tippaakaan.

Vein leskeltä mä miljoonan, vanhanpiian asunnon
mutta sinulta mä kaiken vein!
Sinä kostit, minut vietiin mäelle Kakolan
enkä silti kadu sitä, mitä tein.

 

Jatsikäsi-Edward

Edward tarraa tuoppiinsa kummallakin kouralla.
Vieruspöytä pärskähtelee Eetu-raukan jupinaa.
Kaljaa on pian paidalla, tiskillä ja parralla,
vaan tärkein sentään perillä: johan loppuu vapina.

Se on Edward Jatsikäsi,
haastaja grooven kuninkaan.
Hän on Edward Jatsikäsi,
saa krapulankin svengaamaan.

Ei löytänyt silti nimeään Edward lasin pohjasta.
Oi, aikoinaan kun Edward soitti, täyttyi joka parketti.
Kiisi neidot villisti, kuin irki painovoimasta.
Nyt täyttyy pelkkä hylsykassi, kutsuu pihan marketti.

Se on Edward Jatsikäsi,
vaientaa jo kraftwerknörtin,
kun iskee Edward Jatsikäsi
pöytään jatsikortin.

Kreisibailaajat ohi kiitää, jäämättä ees ilkkumaan.
Edward istuu joenrantaan pussikaljaa kittaamaan.
Viimein pullot tyhjenee, vaan jatkaa virta kulkuaan.
Eetun menetyksen määrää ei sekään pysty mittaamaan.

Se on Edward Jatsikäsi,
posken kyyneltä hän pyyhkii.
Kun itkee Edward Jatsikäsi,
sielunvihollinenkin nyyhkii.

 

Ilmastodenialistinen manifesti

Kiellän ilman,
kiellän kaiken.
Kiellän sinut,
kiellän itsenikin.

Jos vähän lämpenee,
niin sehän on vain plussaa.
On aika ilmaista
ilmastodenialistinen manifesti.

Kiellän kieltämisen, kieltäni
käännän, väännän mieltäni.
Puut kuolkoot tieltäni, niin
näen viimein metsän.

Sehän on vain luonnollista,
jos luonto vähän kuolahtaa.
On aika ilmaista
ilmastodenialistinen manifesti.

Tämä on kotini,
paskon minne tahdon.
Jos meno on liian kuumaa,
ota pallosi ja käy.

Ilmamiekkailuun jos tuhlaamme aikaa,
kuka ehtii nyrkkeillä varjojen kanssa?
On aika ilmaista
ilmastodenialistinen manifesti.

On aika ilmaista.
On aika ilmaista.

 

Kuoleva runoilija

Kuoleva runoilija astuu kapakkaan
ja miettii, ei se vahvista, jollei tapakaan.
Suunnittelee vielä viimeistä runoaan.
Sanoivat, että huomenna julkaistaan.

Kuoleva runoilija istuu kantatuoliin,
uppoutuu tuoppeineen runoilijan huoliin.
Seurue hiljaa nyökkäilee: “No niin,
taas päästiin kiinni lempiaiheisiin.”

Kuoleva runoilija laskee allensa
– onneksi tuoli on muovia, tupakat takintaskussa.

Kuolevan runoilijan uudessa runossa
on naisia, huonoa viinaa ja kauhea krapula.

Ei kuoleva runoilija usko jumalaankaan
vaan silti vartoo jo kuolemanjälkeistä suuruuttaan.
Näyttävä lähtö vielä tarvitaan
– hän tietää: ei pidä tyytyä hirttosilmukkaan.

Kuoleva runoilija iskee nyrkin pöytään.
Hän huutaa: kuolleena hänet kansa vasta löytää.
Nyt on se hetki, nyt päättäkää,
yleisö, kumpi meistä lähtee, kumpi jää.

Kuoleva runoilija nauraa mieltä vailla
ja poistuu kuppilasta keihään lailla.

Kuoleva runoilija asettuu raiteille,
sammuu, herää, lähtee kaljalle.

Kuoleva runoilija astuu kapakkaan
ja miettii, ei se vahvista, jollei tapakaan.

,  

Pohjois-Euroopan huonointa seksiä

Hei tyttö, tule mukaan!
Saat Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.
Mennäänkö meille vai teille?
Tai sama se – hukkaan sut kuitenkin matkalla.

  Mä en pysty,
  enkä jaksa,
  enkä tajua,
  en edes halua.
  Mä en muista,
  enkä välitä,
  enkä tiedä,
  mennyttä kalua.

  Mutta vielä vaan piisaa
  Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.

Hei tyttö, täältä tulee
Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.
Siis täältä, lattialta.
Kompastuin kun etsin kondomia.

  Ei vittu,
  en mä jaksa.
  Jään tähän,
  antaa olla.
  Hei älä potki
  mua päähän,
  älä varsinkaan
  siihen päähän.

  Tännekö tilattiin
  Pohjois-Euroopan huonointa seksiä?

Hei tyttö, älä pelkää
Pohjois-Euroopan huonointa seksiä.
Rohkeasti ota vastaan.
Jos tulisin, tulisin nyt.

 

Rakkausvalmentaja Kämäräinen

Rakkausvalmentaja Kämäräinen
tietää kyllä kuinka hämäläinen
tunteiden tunkkainen ullakko tuuletetaan.

Rakkausvalmentaja Kämäräinen
ja verkostokonsultti Kymäläinen
matkaavat samalla kyydillä Sastamalaan.

  “Sun pitää avautua,
  sun pitää ojentua,
  sun pitää uudistua,
  sun pitää puhdistua”,

  näin kuvailee Kämäräinen valmennustaan.

Verkostokonsultti Kymäläinen
tuhahtaa: “Kuules Kämäräinen,
mistä on kotoisin tuo aivoton huuhaa?

Hankkisit sinäkin kunniallisen
leipätyön aikuisen ihmisen.
Kehtaatko penskoilles kertoa, mitä isi puuhaa?”

  “Sun pitää ryhdistyä,
  sun pitää kehittyä,
  sun pitää eheytyä,
  sun pitää peseytyä”,

  näin neuvoo Kymäläinen kollegaa.

  Kämäräinen vaikenee ja alkaa tuumia:
  ehkä tosiaan on aika vaihtaa duunia?
  Sastamalan tasoristeyksessä
  Kämäräisen entinen elämä on päätöksessä.

Verkostokonsultti Kymäläinen
ja liittymäkauppias Kämäräinen
paiskaavat kättä, kun saavutaan Sastamalaan.

Liittymäkauppias Kämäräinen
tietää kyllä kuinka yksinäinen
laitokseen dumpattu vanhus ylipuhutaan.

  “Sun pitää notkistua,
  sun pitää reipastua,
  sun pitää raikastua,
  sun pitää nuorentua”,

  näin kannustaa Kämäräinen uskaltamaan.

 

Maahanmuuttokriitikon vapaapäivä

Kalmaoja lettupannua kääntää:
eihän injera ole liian löperöä?
Bafirdun ja Nafqootin pitää saada
kunnon etiopialaispöperöä.

Asematunnelin romaneille
Kalmaoja vuokrasi PA:n.
Mattssonit roudaavat kamoja,
kaikki pälättävät pakkoruotsia.

  On maahanmuuttokriitikon vapaapäivä,
  nyt voi ottaa hetken rennosti.
  Kun on maahanmuuttokriitikon vapaapäivä,
  ei tarvi vihata niin saatanasti.

Kalmaoja sekoitustaan maistaa.
Pitäis piisata venakoillekin!
Muslimivierailleen hän valmistaa
sentään raikkaan kurkkuboolin.

Vieraat alkavat saapua,
Kalmaoja tärisee innosta.
Posket helottaen hän kaikki kättelee
muistuttaen tarjahalosta.

  On maahanmuuttokriitikon vapaapäivä,
  väliaika vastajihadissa.
  Kun on maahanmuuttokriitikon vapaapäivä,
  on juhlat Kapernaumissa.

Bileet jatkuvat aamuun asti,
Kalmaoja löylykilpailuun haastaa
Nafqootin, joka juhlii voittoaan
perinteisin heimotanssein.

Kalmaoja istuu laiturilla
ja selailee jäsenkirjaa.
Aurinko nousee, Kalmaoja huokaa,
on aika palata arkeen.

  On taas maahanmuuttokriitikon arkipäivä
  täynnä pelkoa, katkeruutta ja ivaa.
  Nyt on maahanmuuttokriitikon normipäivä,
  eikä kellään ole kivaa.

 

Itkevä merimies

Suo mulle hauta pohjassa meren,
kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren.
Lepoon lunasta aaltojen huomaan,
varjoissa vetten viiniä juomaan.

Suo mulle hetki, ehkä ikuisuus,
anna unohtua hiljaa suojeluus.
Muut laivat ohjaa poies luotani,
kätke syvään siniseen syliisi.

  On kadonneet jo päivät nuoruuden
  kansilla tuhansien laivojen.
  On lahonneet jo laudat laitureiden
  katveessa joiden vietin ma lapsuuden.

Suo mulle hauta pohjassa meren,
kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren.
En tahdo enää uida mä rantaan,
oon liian heikko, jää ankkuri santaan.

, ,  

Ystävän laulu

Jos ei ystäväs olekaan
enää ystävä, vihollinenkaan.
Jos et tiedä, onko kumpaakaan,
hänet ota mukaan.

        Lähde vuorille vaeltamaan.
        Häntä yksin älä jätä, vaan
        samaa köyttä kun kavutaan
        näet, kuka hän on.

Jos hän alkaa jo ruikuttaa
kun taivallettu on iltaan;
kun jäällä jalkansa lipeää,
hän jo parkuu: kipeää!

        Niin on vierelläs tuntematon.
        Aja tyynesti matkoihin, on
        lauluja heidänkaltaisistaan
        tehty tuskin koskaan.

Jos ei ystäväs nurkunut,
vaikka murjotti, ei luopunut.
Ja kun putosit kielekkeeltä,
piti kiinni, puri kieltä.

        Jos hän seuras kuin taisteluun.
        Huipulla juhli niin kuin kuuluu.
        Silloin häneen voit luottaa niin
        kuten itseesikin.

,  

Seutulippu helvettiin

Tämä on viimeinen vuoro minnekään.
Nyt riitti, saatana.
Ajan kauemmas kuin yötä riittää.
Ostit seutulipun helvettiin.

Loppuu se vittuilu,
loppuu uhittelu,
loppuu pussikaljoittelu
takinliepeen suojassa.

Vieläkö siellä takana nauretaan?
Nyt mennään kahtasataa.
Mutkissa en hidasta, vaan tööttään,
ja nauran mieltä vailla.

Oksentakaa, oksentakaa!
Mäyräkoirat käytäville rikkokaa!
Tapelkaa, penkit silpokaa!
Vielä on hetki aikaa.

Viimeinen mutka.
Kaahaan kohti keskustaa.
Ei, tässä ei pysähdytä.
Korson takana ikuisuus.

 

Kivettynyt Stahanov

Kivettynyt Stahanov seisoo
kulottuneella jättömaalla.
Ryvettynyt Venäjä katsoo
sen kivisiin silmiin.

Kivettynyt Stahanov ei enää
jaksa hiiltä kaivaa.
On ennätykset murskattu,
sielu kiveen hakattu.

Kivettynyt Stahanov palvoo
yksinään yötä.
Kivettynyt Stahanov valvoo
Äiti Venäjän työtä.

Kivettynyt Stahanov todistaa
mustien autojen kohtaamista.
Uusi lasti neitoja lähtee
kohti lännen satamia.

Kivettynyt Stahanov muistaa:
“Niinhän meitäkin rahdattiin.”
Stahanov kiveen hakattiin,
moni muu lahdattiin.

Unohtunut Stahanov seisoo
kulottuneen niityn laidalla.
Sakki nahkapäänuorukaisia
pieksee tšetšeeniä kaatopaikalla.

Kivettynyt Stahanov itkee
kivettyneitä kyyneleitä.
Kivettynyt Stahanov huutaa,
mutta Äiti Venäjä ei vastaa.