Paikallisjuna, Espoo. Äijä äyskii puhelimeensa.
– No sieltä papilta tulossa. Oli pyytänyt tuomaan valokuvan mukanaan. Eihän mulla oikein mitään ollut, mutta jonkun vanhan vihkikuvan löysin.
– Se sitten vähän jupisi että eikö uudempaa ole. Mä siihen että olisko heti tuoreeltaan pitänyt ruveta ruumiista kuvia räpsimään, hä. Ei vastannut siihen mitään, lähti vain hakemaan kynttilää.
– Istuttiin keittiön pöydän ääreen. Pappi sytytti kynttilän ja laittoi valokuvan nojaamaan jalkaan. Sitten pyysi muistelemaan vainajaa.
– No enhän minä nyt meidän asioita ruvennut levittelemään. En kertonut mitään.
– Oli pappi aika pitkään hiljaa. Sammutti sitten kynttilän ja vei sen pois.
– No mutta, pääsin vielä samalla lipulla takaisin. Ei siinä mitään. Jotain se kuulemma on valittanut, että ei sillä ole mitään kerrottavaa vainajasta hautajaisissa. Mitä sillä väliä on, mitä pappi siellä höpisee. Ihan höpönlöpöähän niiden jutut aina on.
– Saakelin kallista touhua tää hautaaminen. Tonnikaupalla rahaa palaa. Mitä? Eeei, ei tartte. Ei teillä siihen kumminkaan varaa ole. Kyllä mä pärjään. Onhan tota eläkettä, mitä se nyt on, neljä tonnia kuussa? En mä muista, mutta on mulla varaa. Eihän teillä mitään rahaa ole, kun ei teillä ole mitään kunnon töitäkään. Kyllä mä sen tiedän.
– Naapuri oli perkele kuullut asiasta. En mä tiedä, onko se siellä korva seinässä koko ajan. Oli kumminkin kuullut, varmaan jonkun mun puhelun asiasta. Kun ne seinäthän on ihan paperia. Piti sitten myöntää, että juu, on poistunut keskuudestamme. Hautajaiset ensi viikolla. Senkin onnistui urkkimaan, kun pitihän siinä sitten pari sanaa vaihtaa.
– No mitä helvettiä se nyt naapureille kuuluu, hä?
– Ja eihän ruumista ole vielä pantu maahan. Sen jälkeen voin kertoa, jos joku kysyy. Asiat pitää hoitaa oikeassa järjestyksessä. Perinteiden mukaisesti.
– Nykyään edes vainajia kunnioiteta.