Takakirves, Turku. Pullonpalautusautomaatilla kaksi tyttöä latoo tölkkejä koneeseen kiirettä pitämättä.
– Mut siis, se on tosi epäreiluuuu! raskaammin meikattu kauhistelee toiselle, joka puolestaan on ehostautumisessaan panostanut tatuointeihin. Kummankin intonaatio porautuu läpi tärykalvojeni.
Tölkkikasseja näyttää tytöillä riittävän tämänhetkisenkin jälkeen, mutta ei auta kuin odottaa. Vatsa kurnii, ja ainoa toivo ateriasta on muovikassissa kädessäni. Katseeni harhailee puolivalmistehyllyn makunautinnoissa.
– Ei LSD:tä saa väkisin antaa kellekään! tyttö jatkaa. Tulen äkkiä tietoiseksi siitä, että tuijotan kanankoipiboksin tarjouslappua. Kaksi yhdeksäntoista.
Tytöt eivät kiinnitä minuun mitään huomiota, vaan jatkavat tölkkien syöttämistä automaattiin uppoutuneena keskusteluun.
– Nii. Ja sit ku Jokke sammus, nee vaan laitto lapun sen suuhun.
– Ihan epistä!
Tod!
Tytöt saavat tölkkinsä palautettua. Ladon omat hylsyni koneeseen. Kaksi euroa kaksikymmentä senttiä, lukee kuitissa. Kuolaa herahtaa suuhuni, aivot kylpevät endorfiinissa, todellisuuden värikylläisyyssäädin nytkähtää täysille. Broileriboksi on minun!
– Aattele jos se olis saanu pahan tripin, tatuoidumpi kauhistelee kaverilleen heidän suunnatessaan kohti kaljahyllyjä.
– Nii-i! Ihan vastuutonta.
Kassalla tytöt ostavat lonkero- ja siiderikeissit.
– No saik se? toinen kysyy puskiessaan tuulikaapin ovea kyynärpäällään, samalla avatessaan tölkkiä.
– Mitä? Jaa ei, ei. Ihmetteli sit aamulla vaan, että olipas vilkkaita unia. Jätkät nauro.
– No huh.
– Ei-pä! Se luuli olleensa kana.
Tytöt katoavat kesäiselle kadulle. Myyjä piipauttaa broilerinkoipeni lukijassa ja sanoo ilmeettömästi: – Kaks viiskymmentä.
Ojennan pullonpalautuskuittiani hämmentyneenä.
– Mut mut mut… siellä oli se lappu et nää on tarjouksessa, änkytän.
– Jaa missä?
– Hyllyssä.
Myyjä löntystelee hyllylle, minä laahustan perässä.
– No kato niihä onki.
Myyjä palaa tiskille, minä perässä. Hän korjaa summan, ojennan kuitin, saan kanani.
Ulos kävellessäni totean ottaneeni juuri lapun, tehneeni pienen matkan ja kokeneeni todellisuuden ytimeen porautuneita aistimuksia kanalinnuista.
Ei mikään huono trippi.