Andrei Tarkovski: I, Robot
(Я – Робот, Neuvostoliitto, 1965)
Lähes kokonaan yhdessä huoneessa kuvattu elokuva, joka noudattaa Isaac Asimovin alkuteoksen kehyskertomusta lähes orjallisesti, mutta jättää itse robottinovellit pääosin taustamateriaaliksi.
Tarina alkaa Interplanetary Pressin toimittajan (Valentin Zubkov) saapumisesta Susan Calvinin (Valentina Maljavina) kotiin. Haastattelu muuttuu piankin pitkäksi filosofiseksi pohdinnaksi ihmisyydestä ja koneellisuudesta sekä siitä, mikä on lopultakin “minä” ja “itse”.
Mustavalkoisella kuvattua tarinointia rytmittävät muutamat värifilmille kuvatut takaumat, joissa Calvin muistelee kokemuksiaan positroniaivojen psykologina. Takaumat eivät ole kokonaisia Asimovin novelleja dramatisoituna, vaan pääasiassa novelleista poimittuja keskusteluja robottien ja Calvinin välillä.
Lopputuloksena on raskasliikkeinen elokuva, jossa dialogia on huomattavasti enemmän kuin tapahtumia tai edes liikettä ruudulla. Moni kriitikko onkin käyttänyt I, Robotista termiä “kuvitettu kuunnelma”. Ihmisyys ja koneellisuus käydään läpi tarkkuudella, jonka rinnalla Asimovin robottifilosofoinnit ovat vain pinnallinen alkutöytäisy. Kaupalliseksi katastrofiksi osoittautuneen elokuvan huhutaan olleen yksi Philip K. Dickin lempielokuvista, vaikkakin hän hylkäsi sen jossakin vaiheessa epäillen sitä kommunistien yritykseksi sumentaa hänen mielensä.
